Valossa tai ainakin sitä kohti

Yksi ehkä minulle herkimpiä kohtia Raamatussa on ensi sunnuntain teksti vanhasta Simeonista, jossa elämää on eletty odottaen ja toivoen. Elämä on ollut hyvää ja paljon kokemuksia sisältävää, mutta se jokin on jäänyt toteutumatta. Ilo, riemu, tunteiden kirjo on valmis, kun hän tajuaa toiveidensa täyttyvän pieni lapsi sylissään. Mikä on oma odotukseni elämääni eläessä? Paljon koen jo saaneeni, mutta paljon hetkiä on ollut ja varmasti tulossa, jolloin elämä ahdistaa, kun jokin, jonka toivoisin ratkeavan aiheuttaa epämääräistä toivottomuutta. Pienet arjessa tapahtuvat onnistumiset ja ratkaisut saattavat antaa uskoa ja toivoa, mutta jotain jää toteutumatta vielä siitä mitä kaipaan.