Hirret huokuvat historiaa

Keuruun vanha pappila täyttää tänä vuonna 210 vuotta. Vuonna 1813 valmistuneen rakennuksen arkkitehti oli turkulainen Johan Sundsten. Viimeinen pappilaa virka-asuntonaan pitänyt kirkkoherra oli Olavi Ripatti, joka toimi Keuruulla virassa vuosina 1958–1970. Vanhan pappilan vieressä oleva kivinavetta, nykyinen Kamana, täyttää sekin tänä vuonna pyöreitä 120 vuotta.

Keuruun vanha pappila toimi kirkkoherran virka-asuntona vuoteen 1966 saakka.

20.1. 7:00

Päivän sana perjantaiksi: Kansa leiriytyi Refidimiin, mutta siellä ei ollut kylliksi vettä. Ihmiset alkoivat moittia Moosesta ja sanoivat: ”Anna meille vettä juotavaksi.” 2. Moos. 17: 1–2

Päivän sana lauantaiksi: Turvautukaa Herraan ja hänen voimaansa, etsikää aina hänen kasvojaan. Muistakaa aina hänen ihmetyönsä, hänen tunnustekonsa ja hänen tuomionsa. Ps. 105: 4–5

Päivän sana sunnuntaiksi: Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Joh. 4: 39

Päivän sana maanantaiksi: Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Joh. 4: 41–42

Nimipäiväänsä viettävät perjantaina 20.1. Sebastian, lauantaina 21.1. Aune, Oona, Netta ja Auni, sunnuntaina 22.1. Visa ja maanantaina 23.1. Enni, Eine, Eini ja Enna.

Aurinko nousee Keuruulla perjantaina 20.1. kello 9.19 ja laskee kello 15.46, lauantaina 21.1. aurinko nousee kello 9.17 ja laskee kello 15.49, sunnuntaina 22.1. aurinko nousee kello 9.14 ja laskee kello 15.52.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos