Melkoinen yllätys joulukuusessa kesti joulunajan

Vanhan kansan mukaan jouluaika päättyi Nuutinpäivään 13.1. Niin myös allekirjoittaneen taloudessa, jossa joulukuusi on heitetty tuvasta ulos aina tuona päivänä. Joulukuusta koristellessa kuusen oksien kätköistä löytyi tyhjä linnunpesä. Pesän halkaisija oli noin 15 senttiä. Tukeva ja napakka rakennelma kesti kuusen haun ja joulunajan ehjänä. Todellinen luomujoulukuusenkoriste.

Joulukuusen oksien kätköissä ollut linnunpesä säilyi ehjänä kuusen kaatamisesta Nuutinpäivään (13.1.) saakka.

17.1. 7:00

Päivän sana tiistaiksi: Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Joka tämän kuulee, sanokoon: ”Tule!” Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä. Ilm. 22: 17

Päivän sana keskiviikoksi: Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta. Jes. 1: 17

Päivän sana torstaiksi: Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Joh. 4: 36

Nimipäiväänsä tiistaina 17.1. viettävät Toni, Anton, Antto ja Anttoni, keskiviikkona 18.1. Laura ja torstaina 19.1. Heikki, Henri, Henna, Henrik, Henni, Henriikka, ja Henrikki.

Aurinko nousee Keuruulla tiistaina 17.1. kello 9.25 ja laskee kello 15.38, keskiviikkona 18.1. aurinko nousee kello 9.23 ja laskee kello 15.41, torstaina 19.1. aurinko nousee kello 9.21 ja laskee kello 15.43.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos