Aika rakastaa, aika kuolla

18.12.2022 10:00

Edesmenneiden sukulaisteni jäämistöä peratessani erään laatikon pohjalta löytyi lehdessä ilmestynyt jatkonovelli.

Uskollisesti tarina oli leikattu talteen monien viikkojen ajalta. Nostin tuon 1970-luvulla ilmestyneen kirjan nimen otsikkoon.

Teos kertoo pariskunnan tarinan rakastumisesta avioliittoon ja vaimon vakavaan sairauteen sekä tämän kuolemaan.

Kieli on vanhahtavaa ja sanomalehden paperi jo kellastunut. Itse tarina on kuin nykypäivästä. Rakkaan ihmisen heikkeneminen ja tuska katsella avuttomana vierestä ovat tutut meillekin.

Tarina kertoo vaimon kamppailusta syöpäsairauden alla, lääkäreiden sitkeydestä hoidossa ja miehen raastavasta surusta irrottaa ote rakkaastaan. Hoitokerrat, vastaanotot, hoitosuunnitelmat ja loppuun asti sinnittelevä toivo ovat totta meidänkin aikamme terveydenhoidon huoneissa.

Koko matkan ajan mies muistelee yhteisiä vuosia ja onnen täyteisiä hetkiä. Mennyttä ne ovat, eivät enää koskaan palaa. Rakkautta oli, nyt on luopumisen ja kuoleman aika yhteisessä elämäntarinassa.

Työssäni olen kohdannut monenlaista elämäntarinaa, monenlaista surua. Niissä on ollut paljon rakkautta ja paljon kyyneleitä. Joskus on kysytty miksi-kysymyksiä, sitten taas haikein mielin todettu: ”Hän pääsi pois.”

Luopumista ja lähtöä on monta, kaikki ovat ainutkertaisia.

Adventin valon alla mielessä on surullisia sävyjä sattumalta löytyneen tekstin äärellä. Ilo ja suru kuitenkin kuuluvat elämäämme, oli juhla tai arki.

Ei huoli ole vieras joulullekaan. Onhan joulun evankeliumissa läsnä myös surua. Marian ja Joosefin huoli majapaikasta ja pako Egyptiin hirmuhallitsijan miekan tieltä. Pääsiäisen matka taas kulkee suuresta surusta valtavaan iloon.

Jumalalle eivät ihmisen elämän käänteet ole vieraita. Jumalan Poika syntyi ihmiseksi. Silti hän on kuoleman voittanut Herra, joka toi valon, tulevaisuuden ja toivon tähän resuiseen elämäämme.

Pian riennämme taas katsomaan joulun ihmettä. Apostoli Pietarin sanoin voimme sanoa: "Kiinnitämme katseemme siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy sydämessämme.”

Sitten on vain aika rakkaudelle ajattomuuden valossa.

Merja Kaunismäki

Kappalainen

Keuruun seurakunta

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos