Tupakointi kiellettävä kunnan tilaisuuksissa ja vanhaa pappilaa suojeltava rappeutumiselta – Katso, millaisia poimintoja Juha Rainiolla on joulukuulta 1972
Paikallislehden puheenaiheet eivät merkittävästi ole muuttuneet puolessa vuosisadassa, mutta näkökulmat ovat vaihdelleet.
Kunnanvaltuutettu J. K. Järviö vaatii Suur-Keuruun Sanomissa joulukuussa 1972, että valtuuston on kiellettävä tupakointi kunnan tilaisuuksissa. Lehti tituleeraa Järviötä aloiterikkaaksi, sillä tupakoinnin vähentämiseen tähtäävä aloite oli hänen 48. aloitteensa valtuustokaudella. Kuva: Juha Rainio
Keuruulainen Juha Rainio on tehnyt poimintoja Suur-Keuruun Sanomien uutisista joulukuulta 1972.
”Viidessäkymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua muutoksia. Tupakointikielto ei enää ole uutinen, vanhan pappilan säilyttämisestä ei enää kiistellä, Keuruun kaupunki ei enää osta taiteilijoilta taidetta, kirpputori-sanaa ei enää tarvitse selittää, eikä Tapani Paasu enää ole "hieman keskimittaista lyhyempi nuorukainen"”, Rainio toteaa.