Teknikkokapteeni Erkki Koskinen (1927–2003) piirsi ja vedosti paikallisia maisemia ja kulmakuntia työskennellessään Keuruun pioneerivarikolla. Nyt hänen töihinsä voi tutustua Lehtiniemen aulagalleriassa Keuruulla.
Koskisen työt kuvaavat Keuruun tuttuja ja osittain jo kadonneita kulmia. Aulagalleria valikoitui Keuruun kaupungin taidekokoelmaan kuuluvien teosten näyttelypaikaksi, jotta mahdollisimman moni Koskisen maisemia tunnistava pääsee helposti tutustumaan niihin.
Kouluaikana Värtsilässä Koskinen sai opetusta piirustuksenopettajaltaan, kuvataiteilija Nina Vanakselta (1906–1977). Ammattiuraansa keskittynyt mies suhtautui omaan taiteeseensa vaatimattomasti ja katsoi olevansa jatkuvassa kehittymisvaiheessa.
Esikuvinaan ja grafiikan edelläkävijöinä Koskinen piti Carl Larssonia (1853–1919) ja Akseli Gallen-Kallelaa (1865–1931). Heidän pikkutarkka tyylinsä viehätti Koskisen silmää.
Erityisesti 1980-luvulla Koskista kiinnostivat kirkot, ja niistä tehtyjä piirustuksia Lehtiniemen aulagalleriassa on useita. Näyttelyssä on mukana myös monia tussitöitä, ja Koskinen tunnustautuikin aikoinaan nimenomaan tussipiirtäjäksi.
Inspiraatiota Koskinen ammensi myös tunnetuilta eurooppalaisilta nimiltä, kuten Paul Kleelta (1879–1940), Georges Braquelta (1882–1963) ja Pablo Picassolta (1881–1973).
Joskus 1940-luvun loppupuolella Turussa asuessaan Koskinen suunnitteli mainospiirtäjän ammattia. Keuruulle hän muutti vuonna 1961 saatuaan työpaikan pioneerivarikon räjähdysainelaitoksella.
Erkki Koskisen teoksia näyttelyssä on kaikkiaan 14, ja ne ovat yleisön nähtävillä palvelukeskus Lehtiniemen aukioloaikoina 9. tammikuuta 2023 saakka. Näyttely avattiin 2. marraskuuta.
Lähde: Suur-Keuruun Sanomat 23. joulukuuta 1982.
Katso lisää teoksia näyttelystä:
Nimettömäksi ja vuosiluvuttomaksi jäänyt huvila. Akvarellimaalaus.
Pohjolan talo 1980-luvulta. Tussi ja akvarellimaalaus.
Keuruun vanha kirkko vuodelta 1992. Offset.
Akvarellimaalaus Mäkisen rannasta ilman vuosilukua.