Antakaa toisillenne anteeksi

Kirjoittaja muistuttaa, että kieli on pieni jäsen kehossa, mutta sitä käyttämällä voidaan vaikuttaa suuria asioita.

Tulevan sunnuntain raamatuntekstit ovat kehottamassa meitä vilpittömyyteen keskenämme, rehelliseen työhön toimeentulomme hankkimiseksi ja anteeksiantamiseen toinen toisellemme.

Suussamme oleva kieli on aika pieni jäsen kehossamme, mutta sitä käyttämällä voidaan vaikuttaa suuria asioita. Puheellamme voimme rohkaista, kannustaa ja kiittää.

Valitettavaa on, että tuo sama piskuinen jäsen toimii myös pahan palveluksessa. Puheellamme voimme mustamaalata toisen, valehdella ja puhua muunneltua totuutta, eikä se ole oikein. Kaikki nuo alhaiset vaikutukset nousevat ihmisen sisältä.

Turhaan ei Raamatussa ole lausuttu, ettei ole yhtään hyvää, ei yhtäkään.

Tärkeää on lukea Jumalan sanaa ja pyytää oikeaa ymmärrystä. Apostoli Paavali sanoo, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Jumalan sana, joka on aukoton, itsensä kanssa sopusoinnussa oleva totuus, toivottavasti saisi olla peilinämme.

Sanan valossa kannattaa tarkastella itseään ja tutkia omaa kohtaansa. Silloin, kun voimme nöyrtyä rehelliseen sanan valon paljastavaan näkyyn, löydämme varmasti parannuksen paikkoja ja korjattavaa.

Saadessaan nähdä oman vajavuutensa pystyy myös kohtaamaan lähimmäisensä. On tarve pyytää anteeksi, antaa anteeksi ja myös uskoa anteeksi. Ihmisestä ei tuohon itsessään ole.

Saakoon Jumalan hyvä Pyhä Henki kutsua meitä omantunnon heräyksen kautta elävään uskoon omistamaan anteeksiantamus Jeesuksen nimen ja veren voimasta.

Uskon synnyttämä rakkaus antaa anteeksi ja armahtaa.

Jukka Kulju

Keuruun seurakunta

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos