”Ihmiset palaavat tapahtuman luonteen vuoksi” – Ison Kirjan Juhannuskonferenssista odotetaan jälleen menestyksekästä

Konferenssi-isäntä Marko Halttunen odottaa Juhannuskonferenssiin aiempien vuosien kaltaista kävijämäärää.

Konferenssi-isäntä Marko Halttunen liikkui kätevästi ympäri Iso Kirjan aluetta vaimonsa polkupyörällä.

17.6. 15:25

”Aiempina vuosina on ollut juhannusviikolla 20 000–30 000 kävijää ja odotamme ja toivomme tänä vuonna samaa.” Isossa Kirjassa järjestettävän Juhannuskonferenssin konferenssi-isäntä Marko Halttunen kertoo.

Kahden koronavirustilanteen pakottaman välivuoden jälkeen perinteikäs Juhannuskonferenssi tekee paluun fyysisenä tapahtumana.

”Pieni kysymys on, ovatko koronavuodet etäännyttäneet ihmisiä tapahtumasta, vai ovatko ne mieluummin tuoneet suurta intoa päästä vihdoin olemaan yhdessä”, Halttunen pohtii.

Halttunen itse kuitenkin uskoo, että ihmiset haluavat palata fyysisen tapahtuman pariin. Syitä miksi ihmiset palaavat Isoon Kirjaan joka juhannus on Halttusen mukaan todennäköisesti monia.

Osalle ihmisistä konferenssista on tullut jokavuotinen perinne, ja monien mielestä Iso Kirjan kaunis ja mukava alue on viihtyisä paikka viettää juhannusta.

”Myös tapahtuman luonne vetää ihmisiä varmasti konferenssiin yhä uudelleen ja uudelleen. Tänne ei tulla pelkästään istumaan kokouksissa, vaan täällä on paljon tehtävää koko perheelle.”

Juhannuskonferenssi käynnistyy torstaina 23. kesäkuuta. Lähes 20 telttaa ja Ison Kirjan suuri alue viihdyttää ihmisiä koko juhannusviikonlopun.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos