”Mahdollisesti viimeistä kertaa” – Sotiemme Veteraanit -keräys järjestetään maanantaina 16.5. Keuruulla

Kahtena edellisenä vuotena Sotiemme Veteraanit -keräys jäi väliin koronatilanteen takia.

Keräyspäällikkö Hannu Kivi-Mannila ja Keuruun Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Eero Lahti ovat järjestelemässä Keuruulla tapahtuvaa Sotiemme Veteraanit -keräystä 16.5. maanantaina.

12.5. 6:00

Maanantaina 16.5. järjestettävän Sotiemme Veteraanit -keräyksen tuotto ohjataan helpottamaan veteraanien, puolisoiden ja leskien korkean iän tuomia rahallisia tarpeita. Keuruulla keräys käynnistyy Tervan kauppakeskuksessa kello 12 paikallisten reserviläisjärjestöjen vapaaehtoisten lipaskeräyksellä. Maanantai-iltana Tikkakoskella sijaitsevan Ilmasotakoulun 20 varusmiestä saapuu Keuruulle tekemään listakeräystä ovelta ovelle.

Kahtena edellisenä vuotena keräys jäi väliin koronatilanteen vuoksi.

”Tänä vuonna keräyksen varoja osoitetaan veteraanien lisäksi myös veteraanien puolisoille ja leskille korkean iän tuomiin rahallisiin tarpeisiin. Sota-aikaan miesten ollessa rintamilla veteraanien puolisot joutuivat kotona tekemään kaiken työn. Heidän eläkkeensä on pääsääntöisesti erittäin pieni. Se raha, mikä Keuruulla kerätään, jää Keuruulle”, sanoo Keuruun Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Eero Lahti.

”Maanantaina järjestettävässä keräyksessä on mukana Keuruun sotilaskotiyhdistyksen naiset, jotka tarjoavat varusmiehille ruokaa ja juomaa keräyksen lomassa”, Lahti jatkaa.

Yhdeksi yhdistykseksi

Keuruulla on elossa vielä kaksi miestä ja neljä naista, joilla on rintamatunnus, tammenlehvä. Keuruun Sotaveteraanit ry on ainoa Keuruulla toiminnassa oleva veteraaniyhdistys, sillä Keuruun Rintamaveteraanit ry, Keuruun Sotainvalidit ry ja Multian Sotaveteraanit ry sulautuivat yhdeksi yhdistykseksi muutama vuosi sitten.

”Tämänvuotinen keräys saattaa hyvinkin olla viimeinen lajiaan, sillä Keuruun Sotaveteraanit ry:n toiminta ajetaan alas todennäköisesti vuoden 2023 loppuun mennessä, jonka jälkeen siirrytään perinnevaiheeseen. Sitä varten Keski-Suomeen ollaan perustamassa veteraaneille oma perinneyhdistys, johon kuuluu eri veteraaniyhdistyksiä maakunnan alueelta”, sanoo Sotiemme Veteraanit -keräyksen Keuruun keräyspäällikkö Hannu Kivi-Mannila.

Kivi-Mannilan mukaan Keuruulla veteraanien perintöä paikallisyhdistysten lakkauttamisen jälkeen jäävät vaalimaan monet yhdistykset muun muassa Keurusseudun reserviupseerit ry ja Lions Club Keuruu ry. Perinteisiin kuuluvat veteraani- ja itsenäisyyspäiväjuhlien järjestelyt ja kouluissa järjestettävät sotahistoriaan liittyvät luennot.

Veteraaneja on vuoden 2022 alussa elossa enää reilut 4 000, joista sotainvalideja on vajaat 700. Veteraaniemme keski-ikä on lähes 97 vuotta ja useita kymmeniä heistä on saavuttanut sadan vuoden iän. Vuosina 1939–1945 käytyihin sotiin osallistui yhteensä noin 600 000 miestä ja 100 000 naista. Nuorimmat rintamalle joutuneista olivat 17-vuotiaita.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos