”Kasvutarina motoristien maailmasta” – Valtatie numero kolmetoista on Vesa Tuomisen neljäs teos ja toivoa täynnä

Keuruulaislähtöisen Vesa Tuomisen uutuuskirja Valtatie numero kolmetoista on kasvutarina motoristien maailmasta: lajissaan ainoa nuorisokulttuuria ja moottoripyöräilyä tietystä elämyksellisestä näkökulmasta kuvaava teos 1970-luvulta.

Kirjailija ja teologi Vesa Tuominen on syntyperäinen keuruulainen ja motoristi jo vuodesta 1972 alkaen. Häneltä ilmestyy helmikuun alussa uusi kirja: Valtatie numero kolmetoista. Kuva Paimion kirkolta 2004.

1.2. 18:45

Keuruulaislähtöisen kirjailija Vesa Tuomisen uusin, neljäs kirja kuvaa nuorisokulttuurin kehitystä Suomessa 1960-70 -luvuilla, ja Pohjois-Amerikan Yhdysvalloista maahamme tulleita nuorisokulttuuriin vaikuttaneita tekijöitä.

Valtatie numero kolmetoista on kasvutarina ja monet kirjan tapahtumista sijoittuvat vanhan valtatien kolmentoista varrelle, josta on jäljellä enää pieni pätkä Toivakasta Jyväskylään. Tarinaa varten olen haastatellut Jyväskylän motoristeja, muun muassa Jyväskylän Moottoriklubi ry:n 40-vuotisjuhlassa vuonna 2014”, kertoo Tuominen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos