Joulu on kohta ovella – Sunnuntaina 28.11. vietetään ensimmäistä adventtisunnuntaita - Elämänmeno - Suur-Keuruu

Joulu on kohta ovella – Sunnuntaina 28.11. vietetään ensimmäistä adventtisunnuntaita

Adventtina aloitettiin kansanperinteessä joululaulujen kuunteleminen ja laulaminen. Myös adventtikynttilät kuuluvat neljään joulua edeltävään adventtisunnuntaihin.

Adventti aloittaa joulun odotuksen ja uuden kirkkovuoden.

26.11. 7:00

Päivän sana perjantaiksi: Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään Ilm. 20: 11

Päivän sana lauantaiksi: Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. Ilm. 20: 12

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos