Tarvitset vain kauniita kukkia – Näin teet yksinkertaisen kukkaseppeleen - Elämänmeno - Suur-Keuruu

Tarvitset vain kauniita kukkia – Näin teet yksinkertaisen kukkaseppeleen

Katso kuva kuvalta, miten kaunis keskikesän kukkaseppele syntyy ja kokeile tehdä itse.

Mahtavan juhannusasusteen tekeminen onnistuu aloittelijaltakin puolessa tunnissa.

27.6. 9:00

Kukista on juhannuksen aikaan moneksi. Esimerkiksi keräämällä seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle voi vanhan uskomuksen mukaan nähdä unessa tulevan puolisonsa.

Kuulemma myös kukkaseppeleestä voi olla iloa romantiikannälkäisille, sillä yhdeksällä heinällä sidottu seppele voi sekin tuoda uniin tulevan armaan. Kauniin seppeleen voi onneksi tehdä, vaikka kesäheiloille ei olisikaan tarvetta.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos