Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Nyt, kun se on taas ohitse, niin kysyn, mihin joulu olikaan tätä nykyä tarkoitettu?

Jos nyt voidaan todeta, että eteläisen paimentolaiskansan keskuudessa suullisena tarinaperinteenä alkanut, ja lopulta Nikeassa neljäsataa vuotta jälkeenpäin kirjalliseksi kuvaukseksi muotoiltu Jeesus-myytti on faktojen puolesta kuopattu ja hyväksytty ihmisen laatimaksi sepitteeksi, niin on ehkä syytä koittaa selventää Jouluksi kutsutun ajan nykyistä tarkoitusta. Lähdetään vaikka liikkeelle siitä, miten suurin osa meistä jouluun suhtautuu ja ennen kaikkea valmistautui. Kuluttamalla.  Vuoden viimeinen kuukausi on myyjän markkina, kun vuosisatainen tapa ja kollektiivinen harha, ajaa nykyaikaisen ihmisen kritiikittömään ostovimmaan, jolla hän ajattelee täyttävänsä velvoitteensa lähimmäisenä. Lahjojen hankkimatta jättäminen olisi häpeä ja sitä joutuisi selittämään sekä itselle että sen kummilapsen vanhemmille. Kun sitten joulupöytä notkuu toinen toistaan epäterveellisempiä ja epäeettisempiä ruokia, ja joulukuusen, lähes taimena taitetun puun, oksien alla lepää tuhlailevasti koreaan, mutta kovin turhaan paperiin pakattua krääsää, ja kun viimeisetkin voiman rippeet on kulutettu, ollaan yhdessä niin velvollisuudestä täyteläisiä, ettei ulos kehtaa mennä pariin päivään. Joulun rauha on tuskallisen vaivalloista viettää. Rahattomana ja uupuneena ruoalaitosta ja pakkososiaalisuudesta on vaikea rentoutua, kun koulu- ja päivähoitolaitoksetkin ovat kiinni ja lapset vailla järkevää tekemistä. Työpaikat kuitenkin pysyvät avoinna ja työvelvoite voimassa, ellet satu olemaan virkamies. Vähääkään pidempään virkakenttää kolanneille loman tekosyyksi kun kelpaa vaikka sepitteellinen messias-myytti. Saavutettuja etuja. Aamen. Siinäkö jouluntarkoitus? Toki, mielipiteenä esitän edelliset ajatukset, mutta samalla ihmettelen, että vaikka niin ansiokkaasti minun nuoreen mieleeni joulun kristillistä sanomaa istutettiin koulussa, ripillä ja ties missä teebusseissa, niin miksi en siihen uskoon juurtunut? Jälkikäteen syy tuntuu melko selvältä, ja se on sama syy, joka on saanut minut pitämään joulun aikaa suorastaan vastenmielisenä; joulua vietettiin tasan päinvastoin kuin siitä puhuttiin. Hartautta ja rauhaa julistettiin, ostovimmaa, siivoamista ja hikistä ruoanlaittoa se lopulta oli. Kummallisen paljon, opin varhain, rauhan ja rauhoittumisen eteen pitää nähdä vaivaa ja ennen kaikkea kuluttaa vaivalla hankittua rahaa. Jos pyhä on yhtä kuin kerskaileva kulutus ja kaksinaamainen sanoma, niin minä ainakin sanon ei kiitos. Tarina Jeesuksesta ja joulun sanoma ovat vain yksi ristiriitaisista esimerkeistä, joita kristinusko on tielleni asettanut ihmeteltäväksi. Sen vuoksi koen kristillisen yhteisön jokseenkin ulossulkevana, ehtojen kautta hyväksyvänä ja pahimmillaan hyvin julmana, ja sokeana todellisille ongelmille. Siksi se on kai hyväkin, että kaupallisuus on vallannut kristikunnan ison juhlan, mutta olisiko silti jotain parempaa vielä tarjolla jossain? Voisiko “joulun” viettää oikeasti hiljentyen ja rauhoittuen, ilman taikauskoa, ihan jokaikistä maailman ihmistä kunnioittaen?