Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Tavataan roskiksella

Ennen tavattiin ja juteltiin postilaatikolla, nyt vissiin sitten tulevaisuudessa tapaammekin kylän roskiksilla. Nimittäin, jos Multian kunnanhallituksenkin kaavailema esitys valtuustolle , että kunta lähtee mukaan kunnalliseen jätehuoltoyhtiöön, menee läpi, voi todella käydä niin, että kiinteistön omistajalla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, kuka , milloin ja mistä taloutensa jätteet haetaan. Voi tulla yhtäkkinen ilmoitus, että kylän talojen jäteastiat on laitettava yhteiseen keräilypaikkaan. Jokainen sitten kärrää pussinsa roskikseen, miten parhaiten taitaa. Ihan viereenhän tämä roskispaikka ei varmasti kaikille satu. Voin olla ihan väärässäkin, mutta niin monta huonoa esimerkkiä löytyy tallaisista kunnallisista yhtiöistä. Ensin tippuvat pelistä paikalliset yrittäjät, sitten maakunnalliset ja lopulta jäteauton kyljessä lukee jotakin ihan vieraalla kielellä. Paikallinen palvelu on aina niin sanotusti tässä ja nyt. Sanonpa kliseisesti, että paikallisella yrityksellä on kasvot, myös ne veronmaksajan kasvot. Täällä haja-asutusalueella jätteen keräysjärjestelmä on toiminut hyvin. Kompostikin pelaa. En vaan mitenkään kykene käsittämään, miksi en saisi tulevaisuudessa päättää, kuka pihani roskiksen tyhjentää. Näin minulle vastattiin kunnantoimistolta, kun asian perään kyselin: tulevaisuudessa tämä kunnallinen jätehuoltoyhtiö päättää siitä kuka, milloin, mistä ja millä hinnalla jätteeni haetaan. Ennen tällaista kutsuttiin sosialismiksi! Multian kunnahallitus siis yksimielisesti esittää  valtuustolle kokouksessa 25.10.2017 §78, että Multia lähtee osakkaaksi kunnalliseen jätehuoltoyhtiöön. Onkohan nyt ihan varmasti kyse jätehuollosta, vai sittenkin vain kunnallisten jätehuoltoyhtiöiden jätevoimaloiden talouden pelastamisesta.  Tästä  pykälästä löytyy elementti, jossa voisi puhua jopa vain yhdestä vaihtoehdosta. Kuntalaisen silmään se näyttää , jos ei nyt kiristykseltä, niin jotakin sinne päin, kun pykälän selitteessä lukee seuraavaa: Hankintalain vuoksi kunnalliset jätehuoltoyhtiöt eivät ole kiinnostuneita tekemään markkinaehtoista sopimusta jätteiden käsittelystä Multian kunnan kanssa.  Jotenkin tuli pykälän lukukokemuksen jälkeen tunne, että onkohan ihan nyt kaikki mahdollisuudet käyty läpi. Tämä olisi aikalisän paikka. Keuruuhan ei yhtiöön – vielä – lähtenyt. Eikö ole mitään yhteistyön mallia Keuruun suuntaan? Kyllähän hankintalaki sallii palvelujen myymisen yksityisillä markkinoilla toimiville. Se määrähän on  sallitut prosentit  liikevaihdosta.