Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Topioita

Se on kuulema tuo dystopia utopian vastakohta. Kauhua ja haavetta. Nämä kaksi topiaa tulevat etupäässä esille yhteiskuntien tulevaisuutta mietittäessä. Mutta voihan ne olla jo nyt ja tässä. Voiko jonkun haavekuva olla toisen dystopia? Voi ollakin. Mutta voiko jonkun dystopia olla toisen haavekuva? Voi ollakin. Niin että sama se. Onko lopulta kyse vain selviytymisen edellytyksistä, sopeutumisesta ja omasta edusta. Tokihan molemmat topiat ovat kuvitteellisia, kun/jos ne liittyvät tulevaisuuteen, mutta miten toimia jos niitä kohtaa jo nyt. Niin sanotulle länsi-ihmiselle dystopia on jotakin Mad Maxia tai Handmaid´s Talesia, mutta jossakin päin maailmaa se voi olla totta tänään. Elo voi olla näennäisen vakaata, mutta kun ryhtyy miettimään, niin kaoottisuuden elementtejä on joka puolella. Maailmassa on paljon asioita, jotka näyttävät siltä, kuin oltaisi hiuskarvan varassa ja asiat sujuu ellei kukaan tartu saksiin. Ei ole rauha maassa, eikä ihmisillä hyvä tahto. Tämä dystopia-mietintäni lähti liikkeelle pienestä, eli jutusta Ylen radio ykkösen ykkösaamussa, jossa keskusteltiin peurojen, valkoposkihanhien ja naakkojen valtavasta lisääntymisestä. Miten kaukana sitä voidaankaan olla toistemme topioista. Jos meikäläisen utopia olisi se, että yksikään hanhi ja tai peura ei söisi tuotantoeläimilleni tarkoitettua pellon antia, niin se utopian toteutuma olisi tulosta siitä, että ne ”varkaat” saa vapaasti hävittää, jos haittaa aiheuttavat. Mutta silloin se voi olla jollekin muulle dystopiaa. Joskopa se hanhidirektiivi jotakin ratkaisisi; jota en kyllä hevillä usko tässä EU-moolokissa. No nyt pääsin siihen asiaan. Eli EU on direktiiveineen ynnä muine häslinkeineen aina näyttäytynyt meikäläiselle dystopiana, joka jo on nyt ja tässä. Ohjaus on valtavaa ja tuskahiki suuri kun pilkku meni väärään paikkaan. En kuitenkaan yhtään ihmettele, että EU-myönteisyys on suurta, sillä suurimmalle osalle EU ei edes lopulta näyttäydy missään. Mutta oma ammattikuntani – maanviljelijät – on näiden kahden kirjaimen orjatar. Uudet sukupolvet sopeutuvat ja osaavat ajaa etujaan : mahdollisimman suuret tuet, mahdollisimman vähällä vaivalla. Vaan meikä”vanha” ei edes enää viitsi vaivautua ja on kääntänyt sen toisenkin poskensa läimäytettäväksi miettien samalla, jotta miten tähän on tultu. Aikoinaan erään opintoni opettaja kehoitti miettimään, että kumpi on yritykselle tärkeämpää, reaalitoiminta vai verojen minimointi. Nyt voisi kysyä, että kumpi on tärkeämpää, yrityksen reaalitoiminta vai EU-tukien maksimointi? En ihan pistäisi eloani pelkkien tukien varaan. Sitten se toinen dystopia. Meidän itäraja. Katselin karttaa, jossa näkyi Natomaat tumman punaisella. Suomihan on siellä ”nätisti” harmaana ja ainoana EU-maana, jolla on Natoton raja Venäjän kanssa! Voisiko Suomi joutua taas – ellei jo ole – etupiiripolitiikan nappulaksi? EU myy…kö Suomen, jos … niin jos jotakin Venäjän kanssa tapahtuu. Elämä voi olla topiaakin ihmeellisempää joskus! Suomituntemus ei ole edelleenkään kummoista, vaikka EUssa on oltu jo 25 vuotta. Toki nyt on pääministerimme Voguessa esitellyt mekkoaan ja makea hääkuva on päässyt EU-lehtiin, mutta lisääkö se tietämystä meistä ja Suomen paikasta nyt ja historiassa. Pitäisiköhän sanaselityksille laittaa uusi merkitys : dystopia + utopia = eutopia. Vakavaa, mutta hymiöllä 🙂