Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Maalausta

Joku maalaa taulua, toinen taloa ja kuulema jääkiekkoilijakin maalaa, kun verkko heilahtaa. Meikäläiseltä onnistuu korkeintaan tuo talon maalaus. Mutta sujuvasti katson ja ihailen – siis tauluja, en jääkiekkoa. Kun ei pääse paikan päälle Uffiziin tai Louvreen tai Venäläisen taiteen museoon, niin netti on tässäkin asiassa oiva yhteys. Vaan jokunen taidekirjakin on hyllyyni eksynyt. Selailin Liisa Steffan toimittamaa kirjaa Suomalaisia taiteilijoita (Otava). Kauniita ja tuttuja kuvia: Eero Järnefeltin Kaski (Raatajat rahanalaiset), Helene Schjerfbeckin Toipilas, Axel Gallen-Kallelan Lemminkäisen äiti, Albert Edelfeltin Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä, Pekka Halosen Avannolla, niin ja tietysti Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli. Vaan paljon löytyy muitakin, joilla on monen moisia tarinoita ja tulkintoja matkassaan. Ateneumissa sentään olen muutaman kerran kuleksinut ja tuttujen taulujen eteen pysähtynyt. Monesti miettii, jotta mitä on kuvan lisäksi. Mitä tapahtuu tuolla takan ja  ennen tai  myöhemmin. Taululla on aina tarina, jonka kuka tahansa voi omakseen muokata. Miten katsoja kokee. Tapahtumahorisontin takia itselleni on jäänyt mieleen myös Schjerfbeckin Pikkusiskoa ruokkiva poika, Järnefeltin Savolaisvene, Gallen-Kallelan Ensiopetus, Elin Danielsonin Pyykkiranta, Werner Holmbergin Helteinen kesäpäivä, Edelfeltin Poltettu kylä ja Lapsen ruumissaatto sekä hauska Juho Rissasen Povarissa. Sitä ikään kuin sujahtaa tauluun ja tunnelmaan. Pikkusiskon syöttäminen on aina taitolaji ja savolaisveneen keskituhdon täysi marjarove saa veden kielelle. Miten sujuu lukemisen opettelu – ihanko noin rauhallista. Pyykkäreitä rannalla oli varsin suosittu aihe – miten mukavia ovatkaan nykypäivän pesumasiinat! Mutta tuon helteisen päivän pölyinen ja kivinen tie saa katsojan tuntemaan kipua ahterissaan, kuin itse istuisi vaunussa päivänvarjomamsellin vierellä tai takana matka-arkkujen päällä putoamista peläten. Poltetun kylän piileksijöiden pelko on käsin kosketeltavaa – meneekö kasakat ohi! Entäpä se lapsen arkku ja vakavat ihmiset veneessä hiljaisen surun keskellä. Vaan povaajan porukka on ilmeiltään kerrassaan ratkiriemuisaa katseltavaa – uskoohan ne tietty kaiken. Mutta ehkä komeudessaan on omaa luokkaansa Edelfeltin Kaarle-Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Tauluun liittyy oikeaa historiaa ja myös legendaa, kuten: ”Jos nyt eläisit katkaisisin kaulasi”, sanoi Kaarle, johon Klausin Ebba-leski vastasi, että ” jos hän eläisi, et olis tänne asti päässyt”. Sellainen mukava hetki: Sibeliuksen toinen sinfonia soimaan, suomalaisen taiteen kirja käteen ja kahvin tuoksu. Niin siis kahvi tuoksuu paremmalle kuin maistuu. Mutta teen kanssa on toisin päin ja sen kaveriksi sopisikin sitten Tsaikovskin Muistoja rakkailta seuduilta ja vaikka Ilja Repinin muistelmat: Mennyt aika läheinen.