Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

30.11.1939

Oli torstai ja reservin vänrikki Torsti Juhavaara oli silloin päivystävä upseeri yleisesikunnan operatiivisella osastolla talossa Korkeavuorenkatu 21. Se oli Talo isolla teellä. Tämän talon historiasta on ansioitunut Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen kirjoittanut kirjan:  Historian paraatipaikalla, kivitalo Helsingin sydämessä ( kust. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura – SKS ). Erinomainen ja mukaansa tempaava teos, jossa yhden talon kautta heijastuu Suomen historiaa 130 vuoden ajalta. Talo valmistui vuonna 1889 ja se on katsonut paikaltaan pikkukaupungin kehittymistä suureksi ja mahtavaksi. Vänrikki Juhavaaran päivystysvuoro alkoi 29.11. klo 16.00 päättyen 30.11. klo 9.00.  Kirjassa hän kertoo : ”Tunsin illan edistyessä oloni orvoksi sillä olin yksin ja puhelimetkin olivat enteellisesti hiljaa”. Hän jatkaa : ”Aamulla muutama minuutti yli seitsemän puhelinkeskus antoi poikkeavalla puhelinsoitolla ymmärtää jotakin erikoista olevan tekeillä ja ilmoitti, että teille on tulossa puhelu, hätäsanoma! Laskekaa kuuloke puhelimelle ja odottakaa: puhelun tilaajaa etsitään”. Toinen soitto tuli ja Juhavaara jatkaa kertomistaan : ” Puhelinlinjalla räiskyivät hätäiset salamointia muistuttavat äänet. Eetterissä todella kiehui ja tilanne kehittyi vakavaksi”. Soittaja oli eversti Svensson, joka pyysi yhdistämään puhelun Marsalkalle. Mutta koska sekä Marsalkka että kenraali Oesch eivät olleet esikunnassa, eivätkä myöskään eversti Airo ja everstiluutnantti Nihtilä, niin Svensson saneli Juhavaaralle hätäsanoman toimitettavaksi esimiehille: ” Neuvostoliiton joukot ovat ylittäneet tänään klo 7.00 valtakunnan rajan. Omat etuvartiot ovat vetäytyneet asemistaan. Suojajoukkomme ovat parhaillaan ankarissa taisteluissa vihollista vastaan. Taistelut jatkuvat”. Vaikka moneen asiaan jo oli osattu varautua, niin kuitenkin se eräällä tavalla yllätti: sota! Jos olisi toimittu niin tai näin ja luovutettu sitä tai tätä, olisiko sota vältetty. Mahdollisesti ei. Se olisi alkanut myöhemmin ja ehkä toisissa merkeissä. On vaikea kuvitella, miten Suomi olisi voinut välttyä sodalta, koska lopulta koko maailmaa koskevan sota-ajan käsikirjoitus oli tehty muualla. Helppoeloisten sukupolviin kuuluvana on vain pyrittävä kuvittelemaan, mitä kukin silloin koki: rintamalla ja kotona sekä evakkotaipaleella, jossa junat toisensa ohittivat – toinen poispäin ja toinen sinne, missä tulevaisuus ratkaistiin. Historiaa ei voi muuttaa, mutta se voi opettaa, muistuttaa ja antaa aihetta Kiitokseen. Marsalkka Mannerheimin muistelmien ( julk. 1959/Otava ) toisen osan Talvisota osio päättyy seuraavasti : ” Suomelle itselleen talvisodan poliittinen tulos oli ennen kaikkea maan kalliisti ostetun itsenäisyyden säilyminen. Kuolettava vaara oli saatu torjutuksi ponnistamalla kansakunnan viimeisetkin voimat. Mutta vaarat eivät olleet ohi”.