Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kuinka valmistaudut satunnaisten virallisliikkujien kohtaamiseen?

Virallisten logojen takana voi olla joskus yllättäviäkin toimijoita työssään. Juttusille menoa kannattaa harkita tilanteen mukaan, koska kaikki viralliset asiat kuuluvat vain virallisille ihmisille ja se on ihan normaalia, joskin onhan joidenkin tunnusten taustalla väkivaltaisiakin taipumuksia, salailua ja kaiken maailman muuta humppaa. Pääosin kuitenkin, paranoiaan ei ole syytä. Paniikkiin on siis vain harvoin syytä, joten virallislogollisia autoja tavatessa, kannattaa pyrkiä käyttäytymään normaalisti, mitä ikinä se kullekin itselleen sitten tarkoittaa.  Aloitetaan läpi käynti tunnetuimmista tunnuksista. LUKE  eli Suomen luonnonvarakeskus tulikin ansiokkaasti jo käsiteltyä männä viikolla, joten kaikki jo tietänevät, että juttusille näiden susikuiskaajien, sienennapsijoiden ja purokahlaajien kanssa mennään siis ihan omalla vastuulla. Varmuuden vuoksi kuitenkin muutama sana muiden tunnusten ja tunnusvärien bongaamisesta. Miekka , jonka kahvan tilalla on karikatyyrinen leijonan pää, on yksi tunnetuimmista tunnuksista. Usein sen kanssa samoissa ajoneuvoissa on sininen vilkku katolla. Miekkataksi, pillipaku, tsirra, maija ja mörkö liikkuvat usein epäilyttäviin aikoihin, pysäköivät mielivaltaisen näköisesti ja kuskit ryntäilevät huutaen milloin talorappuihin, milloin puskiin –  ja kyselevät hämmentäviä kysymyksiä, ”jokos se hölmöily on loppunut tältä erää?” Tällaisessa tapauksessa, olet ehkä joutunut juttusille tahtomattasi, joten seuraa mieluummin virkapukuisten ohjeita. Voit toki kysyä vaikka heidän nimeään tai kysellä kuulumisia, harvoin kohteliaisuuksista rangaistaan, eikös niin. Yleisesti ottaen, siniset vilkut ajoneuvon katolla kertovat juuri mainitusta ryntäilytaipumuksesta, mutta siihen on syynsä, hyvät syynsä. Kyseessä ovat viranomaiset jotka huolehtivat yhteiskunnallisesta turvallisuudesta ja auttavat hädässä, joten esimerkiksi eduskunnassa tiedetään jo heidän toimistaan, eikä jatkoilmoituksia useinkaan tarvitse tehdä. Heidän toimintaa sopii seurata, mutta hieman kauempaa, eikä kovin pitkään, koska kuuleman mukaan, ovat ujohkoa porukkaa. Muista  tunnusväreistä vihreä väri on jokseenkin ristiriitainen, toisin kuin esimerkiksi punainen, joka nimenomaan auton värinä on hyvä, mutta esimerkiksi politiikassa se on vasta toiseksi tai kolmanneksi suosituin väri. Mutta nyt puhumme tumman vihreän värisistä autoista, joissa saattaa olla psykedeelisiä kuvioita muilla vihreän sävyillä. Nämä vihreät autot kuljettavat suomalaisia versioita mielipidevangeista. Kummallista kyllä, pieni osa heistä on vapaaehtoisia, mutta vielä kummallisempaa on se, että melkein kaikille kyytiin pakotetuille on annettu aseet heti pakkopalveluksen alussa. Joten vaikka toiminta saattaa näyttää ja tuntua välillä päättömältä, on kyseessä tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä, jolla on tarkoituksensa. Kuljettajat vihreissä autoissa tekevät vain mitä käsketään, joten mahdollisista ajovirheistä heitä ei kannata syyttää, mutta välimatkaa on syytä pitää. Jos taas kohtaat heitä metsässä, hakeudu välittömästi lähimmälle tielle ja poistu rauhallisesti alueelta. Kasarmeiksi kutsuttujen sijoitusyksiköiden ympäristössä juttusille meno riippuu siitä, oletko alueella luvallisesti vai et. Joka tapauksessa, jos tai kun päädyt juttusille vihreisiin pukeutuneiden ja aseita kantavan väen kanssa, niin älä säikähdä mahdollista huutamista, se on vain varoitusääni, että ajatus katkesi juuri. Laitos , joka lähes päivittäin jää kiinni itse keksityn totuuden puhumisesta, kulkee usein tunnuksettomilla autoilla, mutta on eräitä tunnusmerkkejä, joista tämän ympäri valtakuntaa nuuskivan toimijan liikkeet tunnistaa. Useiden virastojen autojen pohjaväri on valkoinen, joka yksin jo herättää epäilyn. Kunnon ihmisillä – ja virastoilla – on varaa vähän värittää autojaan. Ja joitakin laitoksen autoja onkin väritetty, esimerkiksi vihreäksi. Mutta paremmin ne tunnistaa siitä, että laitoksen autoissa saattaa myös olla erilaista antennia ja anturia katolla. Yksi operatiivinen auto onkin nimetty avoimesti nuuskijaksi. On myös väitetty, että kyseinen virasto on ilmastonmuutoksen taustalla, eikä se ihme olisikaan, koska he jäävät jatkuvasti kiinni säätiloihin ja ilmastoon liittyvistä muunnelluista totuuksista. Siitä huolimatta, joka päivä heillä on omat televisiolähetyksensä, jossa jakavat varoituksia, ajo-ohjeita ja ties mitä manauksia, jotka kuitenkin hyvin usein seuraavaan aamuun mennessä paljastuvat täydeksi humpuukiksi. Toimintaa kutsutaan meterologiaksi, joten jos tällaistä tulee kylätiellä vastaan, niin jollei nyt ihan valtionjohdolle asti lähde siitä soittelemaan, niin paikallislehdelle siitä voi aina mainita. Ja huomatkaa, virastolla on kiinteitä nuuskinta-asemia kaikkialla Suomessa. Tilanne jos toinenkin on hyvin todennäköisesti päällä, mikäli havaitset edellisen tapaan pohjaväriltään valkoisen auton, jossa on turkoosi neliön muotoinen logo. Näitä autoja on monia erikokoisia pienistä farmareista isoihin puoliperävaunuihin, ja antennit, lähettimet ja kaiken maailman jalustat kuuluvat näidenkin autojen varusteisiin. Kyseessä ei kuitenkaan ole viranomainen, vaikka kyseinen toimija onkin hyvin julkinen ja väittää valvovansa muun muassa viranomaisia ja valtionhallintoa. Logossa näkyvä lyhenne YLE on lyhenne vanhasta nimiharhautuksesta; laitoksen toimintaa esitellään siinä vain radiona, mutta suurin osa sen toiminnoista on kuitenkin visuaalista viestintää, tiedon keruuta ja arkistointia sekä musiikin, kuten jazzin soittamista jopa pyhänä. Tavattaessa näitä vanhoja stallareita, jotka kutsuvat itseään ”yleläisiksi”, ei sanojaan tarvitse varoa, eikä pysytellä tuppisuuna, vaan turvallisin mielin heittäytyä kertomaan mielipiteensä niistäkin asioista, joista ei ehkä tiedä yhtään mitään. Kyse on valtiollisesta tiedonvälitysorganisaatiosta, jossa pyritään tasapuolisuuteen, monipuolisuuteen ja totuuteen, vaikka esimerkiksi jotkut laitaoikeiston (ääni)torvet muuta väittävät. Mene ja tiedä. Tunnuksia  on monenlaisia ja niiden alkuperäinen tarkoitus on ollut avoimesti viestiä, millaisesta toimijasta on kyse. Syntynyt epäluulo virallisia toimijoita kohtaan on ymmärrettävää, koska perehtyneisyyden aikakausi päättyi viimeistään 2007, kun Facebook alkoi levitä laajemmin käyttöön suomalaisten keskuudessa. Silloin tiedon ylhäältä antaminen päättyi ja alkoi vertaisuutisoinnin aika. Ja tuloksista saadaan nauttia niin nauramalla kuin itkemälläkin. Susikrapulaksi  muuten kutsutaan happaman juhlaillallisen jälkeistä aamuhetkeä, kun heräät tuntemattoman ja ennen kaikkea täysin väärän ihmisen vierestä niin, että kätesi on lusikka-asennon vuoksi edelleen tämän alla. Et tietenkään halua herättää nukkuvaa, vaan luikkia tiehesi mahdollisimman huomaamatta, joten päädyt järsimään kätesi poikki päästäksesi pinteestä. Tämä liittyy aiheeseen niin, että susia syytetään usein asioista, jossa niillä ei ole osaa eikä arpaa, mutta syyllinen tarvitaan. Kaukaa haettu, mutta enpä kai ole ensimmäinen. Toni Panula, tuottaja, Helsinki