Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Vaalikone

Tietoaatetta

Yuval Noah Harari esittään kirjansa – Homo Deus Huomisen lyhyt historia – lopussa kysymyksen: ”Mitä tapahtuu yhteiskunnalle, politiikalle ja jokapäiväiselle elämälle, kun ei-tietoiset mutta hyvin älykkäät algoritmit tuntevat meidät paremmin kuin me itse?” Samaan aiheeseen liittyi myös tämän aamuisen (13.12.2018) Hesarin juttu, jossa F-Securen toimitusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo, että ”meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden ; Google tuntee sinut paremmin kuin kukaan muu”. Ennenhän sitä vitsinä heitettiin, että soitanpa naapuriin ja kysyn mitä minulle kuuluu, kun niin monesti se puskaradio saattoi ilmoille ihan mitä sattuu.  Nyt googlataan. Kaikki on netissä. Oikeastaan netissä pyöriminen on niin arkipäiväistä, ettei edes tule ajatelleeksi, että kaikesta jää jälki sinne bittivalvomoon. Vaan kun toisinkaan ei voi enää toimia. Lähes kaikki asiat on hoidettava pilvipalvelujen kautta! No pilvistähän siellä palvelussa monesti on, kun sisään pyrit kirjautumaan. Klikkaa siitä ja tuosta, iske tunnusta sinne ja tänne, mutta lopulta et siltikään pääse siihen palveluun johon yritit. Tästä suivaantuneena yrität löytää edes jonkin puhelinnumeron, johon voisi soittaa. Kun sitten se asiakaspalvelunumero lopulta löytyy, niin johan on meno vieläkin hurjempaa : pitkä selostus mitä numeroa painat ja millä kielellä, että pääset eteenpäin. Kun lopulta pääset niin pitkälle, että sanotaan sinun olevan jonossa ja joku musiikin tapainen rupeaa korvassasi soimaan, niin voit olettaa että seuraavan puolen tunnin aikana joku vastaa. No lopulta kun joku vastaa, niin selviääkin että onkin väärä osasto ja iloisesti sinulle ilmoitetaan että voidaan kyllä tästä yhdistää oikeaan paikkaan. Joo. Yhdisti vissiin, mutta sieltä kuului pii, paa ja sitten tuli hiljaisuus ja puhelu katkesi. No joo tämä oli kärjistystä, mutta mahdollista kumminkin. Etupäässähän palvelut netissä pelaa, mutta kun kuitenkin aina miettii jotta onko se ihan tietoturvallista. Vaan paluutahan entiseen ei ole. Olevat ja tulevat nuoretpolvet ovat suvereeneja kaiken käyttäjiä, joten heidän huoliin aihe ei sinällään kuulu muuta kuin … niin siis taas se mummi soittaa: ”kun koneelle tuli sellainen kummallinen kuvake ; mitä pitäisi tehdä?” Näin Joulun alla on mukava muistella entisiä aikoja, jolloin tontut hoitivat tiedonkulun. Kurkkivat ikkunoista ja raportoivat Korvatunturille kunkin kiltteyden tasosta. Nyt nettitonttu vahtii, muistuttaa, lobbaa ja trollailee. Niin ja onko edes oikea tonttukaan! Viimeisen Tiede-lehden erään jutun aihe tuokoon tolkkua ja lohtua : Tiede etsii helpotusta maapallon ja ihmiskunnan uhkakuviin. Kun oivallukset muuttuvat käytännöksi, arkemme on taas kestävämmällä pohjalla. Tähän luottaen Hyvää Joulua