Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Roiskeläppä ruokakulttuurin airueena

Facebookissa, Suur-Keuruun seinällä käydyssä keskustelussa kouluruoka sai nuorimmilta keskustelijoilta varsin suorasukaisia risuja. Yleisesti ongelmia löytyi myös ruoan riittävyydessä. Ja linkatussa jutussa kerrottiin huolestuttavasta trendistä, jossa kouluruoka jää yhä useammin syömättä. Syitä etsittiin tarjottavasta ruoasta, resursseista ja myös aiheellisesti vanhemmista. Oman havaintoni mukaan, riippuu pitkälti kasvatuksesta ja vanhempien ihmisten esimerkistä, että arvottaako nuori ruoan ensisijaisesti energian- ja ravinnonlähteenä, hyväksyen erilaiset maut ja ruoat paremmin vai onko ruoka enemmän helppojen mielihalujen kohde, jolloin totutusta poikkeavat vieraat ruokalajit saavat aikaan vastustusta. Jälkimmäinen vaihtoehto juoksuttaa nuoria roiskeläppien perään koulujen ruokavälitunneilla. Jos kotona ruokavalinnoissa vallitsee niin sanottu lempiruokakulttuuri, jossa siis ruokavalinnat tehdään tottumustoiveiden mukaan, helpoimman mukaan, niin lapsen makutottumukset jäävät helposti kapeiksi. Alttius edes maistaa jotain erilaista vähenee, kun on oppinut helposti saamaan haluamaansa ja totuttua ruokaa. Kapeaksi kehittynyt lempiruokakulttuuri kodeissa selittyy varmaankin helppouden lisäksi ajanpuutteella, ehkä rahallakin. Kalapuikot ovat edullisia, kuten myös perunamuussi, ja hyvääkin ne ovat useimpien lasten mielestä. En tietenkään tarkoita, että tavanomaisia ja tuttuja ruokia pitäisi jotenkin vältellä. Päinvastoin, monipuolisuus edellyttää myös helppojen ratkaisuiden, siis jopa valmisruokien käyttöä ruokalistalla. Mutta niiden rinnalla olisi hyvä tuoda pöytään säännöllisesti myös uusia makuja ja ruokalajeja, ainakin uusia versioita vanhoista tutuista ruuista. Ja erityisen hienoa on, jos pystyy vielä  hieman taustoittamaan tarjottavaa ruokaa jotenkin. Mistä se tulee, millainen resepti, kuka sen on kehittänyt. Hyvä tarina maustaa parhaimmillaan ruokaakin ja avoin puhe ruoasta on osa kestävän ruokatottumuksen kehittymistä. Toinen hyvä ruokakasvatustapa on antaa lapsille myös mahdollisuus sekä vaikuttaa ruokavalintoihin että tehdä ruokaa itse. vaivannäkö ja itselaitetun ruoan maistaminen tuntuvat aina erityisiltä. Sellainen kokonaisvaltainen ruokakokemus jättää hyvän muistijäljen ja on siten hyvää arvokasvastusta ruokapöydän ääressä. Pienille ruoanlaitto on kivaa leikkiä, nuorille valmistautumista lähenevään itsenäisyyteen. Huonoja puolia on vaikea löytää. Suomalainen kouluruoka on laadukasta, monella mittarilla mitattuna, ja se tarjoaa koululaisille kirjaimellisesti hyvät eväät energiseen koulupäivään. Nuorille pitäisi pystyä kertomaan, että vaikka maku ei välttämättä aina miellytä, niin se ei tarkoita, että ruoka olisi huonoa, varsinkaan syömäkelvotonta. Siinä on yhä ne tarvittavat energiamäärät ja ravintoaineet, joita oppivat aivot tarvitsevat. Ei se hieman oudonkaan makuinen ruoka kuitenkaan vahinkoa aiheuta. Lapsia ja nuoria siis kannattaa haastaa pienestä asti kokeilemaan, kokemaan, maistamaan ja hyväksymään erilaisia ruokalajeja ja makuja alusta asti. Se antaa heille hyvät valmiudet kohdata erilaisia ruokatilanteita maailmalla, lähtien omasta kouluruokalasta. Ja siinä haastaessa muuten aikuistenkin makunystyrät todennäköisesti vetreytyvät.