Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

SuperPark-etuja ja muita alennuksia – OPn omistaja-asiakkaalla on myös tilaisuus vaikuttaa

Keuruun Ketvelniemessä asuvat Anna ja Teemu Mantere sekä heidän lapsensa 8-vuotias Isla , 5-vuotias Enni ja vuoden vanha Valo ovat kaikki osuuspankin omistaja-asiakkaita. Se tarkoittaa paitsi sitä, että he omistavat pankista osan myös sitä, että he saavat käyttöönsä erilaisia etuja ja alennuksia. Paljon harrastavassa perheessä on jo huomattu muun muassa omistaja-asiakkaiden lippualennus SuperParkiin, mutta siihen ei ole vielä ehditty tarttua. Vanhemmista tuli omistaja-asiakkaita vasta viime keväänä, lapset sitä jo olivatkin. – Meillä oli OP Pohjois-Hämeessä lasten säästötilejä, ja häälahjatilikin oli joskus ollut siellä. Menimme keväällä hoitamaan lasten tiliasioita, ja saimme superhyvää palvelua ja hyvän asuntolainatarjouksen. Niin päädyimme vaihtamaan pankkia, Anna kertoo. Päätökseen vaikutti osaltaan myös se, että OPlla on konttori Keuruulla, noin kolmen kilometrin päässä perheen kodista, joten sinne on helppo poiketa kauppareissuilla hoitamaan asioita. Kasvokkaisilla tapaamisilla on edelleen merkityksensä, sillä niissä tulee usein esiin sellaisiakin asioita, joita ei ole itse tullut ajatelleeksi. Toiminnasta on muutenkin jäänyt hyvä kuva. – Omistaja-asiakkuudesta ja osuustoiminnallisuudesta ei tule liikepankkimainen olo, vaan tuntuu siltä, että ollaan lähellä asiakkaita, toteaa Teemu. OP-bonuksia hyvä summa Osuuspankin omistaja-asiakkaille kertyy asioinnistaan OP-bonuksia, joilla kuitataan esimerkiksi pankkipalvelu- ja vakuutusmaksuja. Sen vuoksi asioiden keskittäminen kiinnostaa myös Annaa ja Teemua. – Meille on kertynyt OP-bonuksia jo hyvä summa, ja olemme vaihtamassa ainakin osittain myös vakuutusasioitamme OPhen. Ne tulevat olemaan bonusten ensisijainen käyttökohde. Laina-asioiden ja tilien lisäksi sijoitamme myös Säästäjän rahastoihin, Anna kertoo. Oman pankin asioihin vaikuttaminen ei juuri nyt ole päällimmäisenä mielessä, vaikka siihenkin omistaja-asiakkailla on mahdollisuus. – Elämme ruuhkavuosia, joten ylimääräiseen ei ole juuri aikaa. Toisaalta asiat ovat hoituneetkin niin hyvin, ettei ole vielä tullut vastaan sellaisia asioita, joita haluaisi parantaa. – Päivittäiset pankkipalvelut –45 % – Opintolaina ilman toimitusmaksua – Useimmat vakuutukset –10 %. – Auton bonuksellinen kaskovakuutus –18 % – Lähes kaikkien rahastojen ilmainen merkintä, lunastus ja vaihto. – Omistaja-asiakkaan lainat, säästöt, sijoitukset ja vakuutusmaksut kerryttävät OP-bonuksia, joilla kuitataan palvelumaksuja ja vakuutuslaskuja. – Kysy lisää: op.fi/pohjois-hame , puh. 0100 0500 (ma-pe klo 8-22 ja la klo 10-16) ja facebook