Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Kesätapahtumien satoa 2018 – kritiikkiä riittää

Kesä 2018 muistetaan taas kuumana, oikeana kesänä, sellaisena kuin ennen oli. Kelien puolesta kesätapahtumilla oli siis erinomaiset puitteet, vaikkakin jossain kohtaa tuntuikin, että liika lämpö vie osan fiiliksestä. Kesän parhaat tapahtumakokemukset olivat Tikkurila Festivaali Vantaalla sekä Iskelmäfestivaali Himoksessa. Molemmat olivat tapahtumia, joihin en olisi uskonut meneväni, enkä vapaaehtoisesti mennytkään, mutta jotka onnistuivat yllättämään monessa suhteessa. Mikä niissä sitten yllätti positiivisesti? Yksityiskohdat. Pienet asiat, jotka loivat käynnistä persoonallisesti muistettavan elämyksen. Nykyaikainen festivaali- ja tapahtumatuotanto on paljon muutakin kuin bändikattauksen kasaamista ja valoshowta yöttömässä yössä. Kesätapahtumissa herkutellaan, nautitaan ja ollaan hetken irti todellisuudesta, palveltavana ja passattavana. Erityisesti jälkimmäinen tuntui ja näkyi Tiksissä. Mutta, tämä blogi ei nyt keskity sen enempää kehumaan kesän tapahtumia, vaan suuntaa ulosantinsa kriittisesti. Kesän huonoimmat tapahtumakokemukset ansaitsevat kuulla, mikä pettymyksen aiheutti. Aloitetaan Keuruun markkinoilta. Kolmekymmentä vuotta käytännössä tasan samalla kaavalla, vain hienoisesti lipun hintaa ylös hinaamalla kehitetty kaupunkitapahtuma, jonka esiintyjäkattaus on aina vähintään vuoden myöhässä. Noin karkeasti sanottuna. Jos Keuruun markkinoita alettaisiin ideoimaan nyt, niin mitä luulette syntyisikö konsepti nykyisen kaltaiseksi? Siis että otetaan myyjiksi rinta rinnan, vuodesta toiseen, samanlaisia toimijoita, ilman sen ihmeempää teemaa tai ajatusta tarjonnan narratiivista. Kaikilla vaatemyyjillä samat keinokuituvaatteet valikoimissaan, kuudella-seitsemällä kojulla paistettuja muikkuja, mutta yhtäkään kunnon burgeria, siis tämän hetken trendikkäintä ruokaa, ei saa koko kylästä. Sitten otetaan ihmisiltä kuusi euroa, että pääsevät koluamaan näitä kopiokojuja, mutta sitten, laitetaan parhaaseen kesäloma-aikaan järjestettävä tapahtuma kiinni virka-ajan päättyessä, vaikka on viikonloppu. Markkinapubi toki jatkaa tarjontaansa, ihan niin kuin viime vuonna, ja sitä edellisenä, ja sitä edellisenä ja… aina samanlaisena, teltta lepattaen, kulttuuri rekan lavalta tarjoiltuna ja oikeasti pelkkä känni mielessä. Lopuksi ihmetellään, että miksi ihmeessä sunnuntai on joka vuosi hiljaisempi kuin lauantai, vaikka sunnuntaina käytännössä ihan sama ohjelma, alueella samat myyjät ja kalja yhtä lämmintä. Onhan se aina ollut niin. Eikä toimi, ihme. Monta asiaa tehtäisiin varmasti toisin, jos tapahtumaa ryhdyttäisiin nyt ideoimaan puhtaalta pöydältä. Esimerkiksi, esiintymislavaksi valittu rekanlava on esiintymislavan, siis show-näyttämön irvikuva. Sen sijaan persoonallinen lava vetää katseita puoleensa ja tarjoaa esiintyjille mahdollisuuden tuoda oma shownsa esiin ilman myötähäpeää estradin vaatimattomuudesta. Toki, sellainen esiintymislava syntyy rahalla, mutta ennen kaikkea kekseliäisyydellä, jota rekanlavan paikalle tuomisessa on tasan nolla. Lavan tekemiseen siis ideoinnissa keskityttäisiin ainakin pieni hetki. Myös markkina-alueen ja myyntitarjonnan kehittämiseen tulisi helposti perehdyttyä hieman tarkemmin, kun kävijöitä haluttaisiin palvella muistettavasti ja elämyksellisesti, krääsän ja rojun sijaan. Kojuja ei ripoteltaisi miten sattuu, eikä myyjiksi kelpuutettaisi ihan ketä vain, vaan alueen eri osia teemoitettaisiin nykyistä tarkemmin. Esimerkiksi ruokatarjontaan haettaisiin vaihtelua ja monipuolisuutta, luotaisiin jonkinlainen ruokakojujen bazaari, joka jo itsessään olisi somessa jakamisen arvoinen; “tsekkaa, mitä täällä on tarjolla, apua en tiedä mitä ottaa, kun kaikki näyttää niin hyvältä.“ Tai urheilukentän ja uimahallin ympärille voitaisiin perustaa wellnes-alue palveluineen ja tuotemyynteineen. Teemoja siis, teemoja. Ne, joiden kautta myös tapahtuman markkinointi täsmentyisi ja tehostuisi. Pointtini on, että markkina-alueen tarjonta ja avautuminen kävijälle pitäisi miettiä johdonmukaisesti kävijän kokemuksen syntyyn perehtymällä. Pelkkä alueen täyteen ahtaminen kojuilla ilman jonkinlaista visiota tai palvelumuotoilua on laiskaa tapahtumatuotantoa. Ja kaksipäiväisyyttää pohdittaisiin juuri aikataulun sekä toiminnallisen ohjelman kautta. Kaksi tasan samanlaista päivää ei tietenkään toimi peräkkäin, lapsikin sen tietää, joten ohjelmateemoihin rakennettaisiin koukkuja molemmille päiville. Osallistavat ohjelmat lauantaille, elämyksellistä sivistystä tarjoavat sunnuntaille. Ja tietenkin aasinsiltaa päivien välille; kilpailu joka jatkuu seuraavana päivänä tai jotain vastaavaa. Hyvä ohjelma maksaa, mutta vain siksi, että ihmiset haluavat nähdä sitä, ja ovat valmiita maksamaan. Toki tapahtumalla pitää olla perinteensä ja ominaispiirteensä, joten kaikkea ei pidä uusia. Keuruun markkinoiden paras puoli on ihmisten tuominen yhteen, muistojen ja kokemusten äärelle. Se on keuruulainen juttutupa keskellä kesää, ja sellaisenaan vaalimisen arvoinen perinne ja vahvuus, jonka kautta hommaa voi kehittää. Kesän toinen pettymys oli itseasiassa pettymys vain osittain, ja se oli virolainen tapahtuma. Kävin heinäkuun puolessa välissä Tallinnan laululavalla katsomassa Guns’n Rosesin keikan, ja siellä edellä mainitut asiat, kuten ruokabazaari oli hienosti rakennettu. Mutta siellä kasvoille iski kaksi erittäin ärsyttävää asiaa. Ensinnäkin oluen myynti sakkasi pahasti, ja omalla kohdalla pisin jonotusaika oli tunti ja kaksitoista minuuttia – ja se oli silkkaa v**utusta. Asialla olivat amatöörit niin homman suunnittelupuolella kuin tiskin takanakin. Fakta, että 75 000 ihmistä ovat janoisia, kun tulevat rock-konserttiin, oli huomioitu todella huonosti ja myynnin tekninen toteutus epäonnistui pahasti. Erityisesti tämä ärsytti, koska se tuhansien ihmisten jonossa seisominen oli pois niiltä kymmeniltä ruokamyyjiltä, jotka olivat monipuolisen ja erottuvan tarjontansa tuoneet paikalle. Ja kun kaiken tämän kruunasi byrokratia, jonka määräyksestä ruokakojujen tuli sulkeutua yhtä aikaa konsertin päättymisen kanssa, niin gastronominen kokemus muuttui silkaksi vihaksi virolaista virkamiestä kohtaan. Olisin todella halunnut, hyvän konsertin päätteeksi, kiertää ruokakojuja ja nauttia muutaman oluen ystävien kanssa, mutta jostain syystä virolainen virka- tai järjestyshenkilö katsoi juhlien päättyneen Axl viimeiseen keskisormen näyttämiseen. Kiitti hitosti vaan veljeskansa. On kuitenkin pakko sanoa, että Tallinnan Laululava on yksi parhaista konserttipaikoista koko maailmassa, joten sinne kyllä kannattaa mennä keikkoja katsomaa, jos esiintyjä miellyttää, mutta ehkä siellä kannattaa tehdä juoma ja ruokatilaukset mieluummin ennemmin kuin myöhemmin – tai ehkä tämä oli yksittäistapaus. Siitä jäi kuitenkin pettynyt fiilis. Kaikki mahdollisuudet onnistumiseen oli kuitenkin olemassa. Olisivat vaan ottaneet kaljan myynnissä mallia Keuruulaisista ja myyneet suoraan tölkeistä, hieman lämpimänä, mutta jonottamattomana. Elokuun alkuun sattui taas käynti Keuruulla ja Entisten Nuorten Bileissä, jotka viettivät kymmenenvuotis juhlavuottaan. Esiintyjä kattaus oli siis isompi ja odotukset korkealla. Tapahtuman tuotanto vedettiin kuitenkin läpi jokseenkin kaavamaisesti, tutuilla komponenteilla, ilman sen isompaa luovaa otetta. Eli nyt en voi sanoa suoraan olevani pettynyt tapahtumaan, mutta on todettava, että olisin odottanut siltä vähän enemmän. Hieman samaa kritiikkiä kuin Keuruun markkinoillekin, voisin kohdistaa ENB:lle, koska kyseessä on vakiintunut, mutta esimerkiksi visuaalisesti varsin persoonaton tapahtuma. Oheistuotteisiin painetut logot ovat hyvä alku, mutta festivaalialueen, viestinnän ja henkilökunnan erottuvuudella olisi luonut elämää myös somessa. Somettaminen kun kaipaa jotain, mitä jakaa ja pelkkä bändin kuunteleminen ei ole sellaista. Jokainen voi kuunnella. Paikalla olijoille pitää tuottaa elämyksiä. Nyyssänniemi on erinomainen tapahtumapaikka, joten ENB:llä ja sen jatkeeksi kaavaillulla Nykyisten Nuorten Bileillä on loistavat mahdollisuudet elää vielä toinenkin vuosikymmen nousujohteisesti. Kunhan kasvun tueksi otetaan luovaa riskiä ja tuotetaan persoonallista viestiä maailmalle jaettavaksi. Rantabileet takaisin, siis toinen lava sinne, ja pizzat pöytään koko illaksi, niin ollaan herkullisilla jäljillä. Muutenkin, parhaimmillaan ruoka ja siihen sopivat juomat ovat myös musiikkitapahtumatuotannon uusi musta. Kunnianhimo ja maltillinen suuruudenhulluus ovat tapahtumatuotannossa silmiin pistäviä etuja, joiden kautta tuntuisi varmimmin syntyvät suuria elämyksiä. Taloudellinen varmistelu, ja kaavojen toistaminen tuntuisi olevan edellisen vastakohta. Tylsät ja mitäänsanomattomat, seuraavaan viikonloppuun mennessä yksityiskohdiltaan unohtuvat tapahtumat syntyvät niiden voimin. Toki, ne pääsevät taloudellisesti omilleen, mutta mitä järkeä siinä on, jollei niistä synnyt legendoja? Eihän unohtuva viihde ole mistään kotoisin. Tämä blogi oli täysin kirjoittajan oma mielipide, eikä edusta sen enempää totuutta kuin hyviä tapojakaan, joten tämän takia ei kannata mennä tai jättää menemättä mihinkään kesätapahtumaan, tai vaikka talvitapahtumaankaan.