Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kauden ensimmäinen voitto tuli namupaikkaan – Polara lopetti viimeisen puolikkaan 18.5 -vauhtia

Lauantaina juostiin finaaliravit Forssan Pilvenmäellä ja kovimmassa kylmäverilähdössä oli Pauli Raivion kaksikosta etukäteen jompikumpi, Tähen Toivomus tai Ellin Sisu, uskottu voittajaksi ja kymppitonnin suuruisen ykköspalkinnon kuittaajaksi. Edellisessä Vermon valiodivisioonakarsinnassa nämä tekivät ryöstöretken pääkaupunkiseudulle ottamalla kaksoisvoiton, joten odotukset olivat kohdallaan. Kun lähtöauto irtosi, niin Raivion hevosten juoksupaikanhaku ei mennyt odotetusti, sillä molemmat hyppäsivät laukalle ja pärjääminen vaikeutui valtavasti. Sen sijaan Antti Tupamäki Polaransa kanssa käytti tilaisuuden hyväkseen ja kannusti Polaran keulapaikalle. Eikä hän sen jälkeen jäänyt muita odottelemaan eikä himmaillut vauhteja, vaan Polara veti reippaasti kierroksen aikaan 24.0 ja kun viimeiselle puolikkaalle lähdettiin, niin vauhti vain kiristyi loppua kohti. Polara kampesi loppusuoralla hiukan ulospäin ja sen takana juossut Pyörylän Paroni koetti ohittaa sitä sisäkautta, mutta vauhdit olivat niin tapissa, että ei se eikä kukaan muukaan päässyt Polarasta ohi. Kauden ensimmäinen voitto tuli hyvää kohtaan ja Polaran omistajien tilille napsahti 10 000 euroa. – Kuulin lähdössä, että Raivion hevoset laukkasivat ja tiesin pääseväni keulaan. Hevonen lähti terävästi ja oikein kovaa. Keulassa pidin sitten vauhtia ja siitähän oli hyvä ajaa. Tosin ruuna oli aikalailla vasemmalla ohjalla ja hukkasi siihen vähän vauhtiaan, mutta ei moittimista, kun alta kahtakymppiä tultiin loppu, ihasteli Tupamäki voittajahaastattelussa ajokkiaan. – Alkuviikosta Polaralla oli hiukan limaa kurkussa ja tänäänkin puuskutti aikalailla alle ajon jälkeen. Käytin sen viikolla verikokeissa eikä niissä näkynyt mitään, niin päätettiin ajaa tämä finaali. Ei se ihan parhaimmillaan ollut ja juoksi kengät jalassa. Kun pääsen kengät riisumaan, niin vauhtia löytyy lisää ja vinouskin varmaan oikeaa. – Ajellaan tässä kilpaa tasaisesti. Hyviä kisoja on, mutta haaveilen kyllä taas Elitkampeniin pääsystä. Siihen pitää hevosen parantaa, nyt ei vielä ole ihan siinä vireessä, haasteli Tupamäki. Suosikki Tähen Toivomuksen laukasta Henri Bollström kertoi, että hevonen oli huono ja kankea jo lämmityksessä ja siitä se lähtölaukka sitten varmaan johtui. – Vaikka ennättikin hyvään sijoitukseen, kolmanneksi, niin lopussa meinasi vielä mennä peitsille. Selvitettävää on valmentajalla, missä vika, jos meinaa kesällä ajaa ja pärjätä, arveli Bollström hiukan epäonnistuneen startin jälkeen. Ravituloksia. Finaaliravit. Forssa, Pilvenmäki 6.4.2019 Valiodivisioonafinaali. Ryhmäajo kylmäverisille 2140 m. 1) Polara, om. Janne Tiainen ja Antti Tupamäki, Petäjävesi, valm. ja ajoi Antti Tupamäki, aika 23.0a, p. 10 000 e. 2) Vixen, Talli Pääpäivä, Juuka, valm. Markus Porokka, ajoi Mika Forss, aika 23.1a, p. 5000 e. 3) Tähen Toivomus, om. Pauli Raivio & Teri-Talli Oy, Hankasalmi, valm. Pauli Raivio, ajoi Henri Bollström, aika 23.2ax, p. 3000 e. Kuvateksti: Polara voitti Forssan finaaliraveissa vaikkei ihan parhaimmillaan ollutkaan. (kuva: Suomen Hippos: Roosa Lindholm)