Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Irma Vehmaskoski on onnellinen musiikkiharrastuksestaan

Irma Vehmaskosken elämän on täyttänyt musiikki, ja hyvin ainutlaatuisella tavalla. Vehmaskosken instrumentti ovat hänen huulensa, sillä hän viheltää. –Radiosta kuuntelen sävelmiä, ja ne vain tallentuvat mieleeni. Kuuntelen tarkasti, ja aamulla kun herään, kappale soi päässäni. Nuotteja en osaa enkä tarvitse. Jos en tunnista jotain kuulemaani sävelmää, soitan hanuristilleni ja vihellän sen hänelle puhelimessa, Vehmaskoski kertoo. Keskiviikkona 28. elokuuta 80 vuotta täyttävän Vehmaskosken repertuaariin sisältyy laaja valikoima musiikkityylejä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Iskelmät ovat helppoja, ja niistä tykätään, mutta klassiset kappaleet ovat itselleni erityisen mieluisia. Bravuurejani ovat Unkarilainen tanssi numero 5 ja Myrskyluodon Maija . Saan niistä ihan väristyksiä. Olen esiintynyt 40 vuotta. Arvostan monivuotisia säestäjiäni Jussi Henttosta , joka soittaa hanuria, sekä veljeksiä Tapio Koivistoa pianon ääressä ja Juhani Koivistoa rummuissa. Katsomme yhdessä sävellajit, ja siitä se konsertti lähtee. Vehmaskoski arvelee, että konsertit alkavat kohta olla ohitse. Ikävuodet saattavat jossain vaiheessa tulla vastaan, vaikka hän ei koe itseään vanhaksi. –Yleisöä tulee silloin varmasti ikävä, samoin lahjakkaita soittajapoikia. Emme me nyt niin paljon ehdi harjoitella, mutta olemme oppineet tuntemaan toisemme. He näkevät jo kantapääni asennosta, mitä haluan, ja joskus yleisöltä saatan kuulla kommentin, että ovat huomanneet meidän kokoonpanomme viestivän katseilla. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Herkän instrumenttinsa huoltamisessa Vehmaskoski pitää parhaimpana ihan sitä itseään, eli sylkeä. –Niin se vain on, että sylki on paras kasteluaine. Eikä huulessa saa olla säröä. Jos tulee jotain, pitää odottaa, että se paranee. Viheltämiseen tarvitaan myös hampaat. Hampaattomana ei pysty viheltämään, sen aikoinaan huomasin äidistäni, jonka hampaat vanhemmiten menivät. Keuruulle Vehmaskoski päätyi 18-vuotiaana tätinsä ansiosta, kun tämä hankki sukulaistytölleen piian paikan Mäkikylästä. –Siihen aikaan haettiin maitoa naapurin tilalta. En edes huomannut, että siellä oli nuori mies, mutta niin vain kävi, että tutustuttiin, ja nyt olemme olleet jo 53 vuotta naimisissa. Mieheni välillä sanoo, että sinun täytyisi ensin miettiä, mitä puhut, mutta minä sanon, että enkä mieti, ja hyvin olemme sietäneet toisiamme. Kun Vehmaskoski oli kolmen kuukauden ikäinen, hänen isänsä kaatui sodassa. Äiti meni myöhemmin uusiin naimisiin, ja Vehmaskoskella on 4 sisarpuolta ja 2 velipuolta. –Äitini oli 17-vuotias mennessään naimisiin isäni kanssa ja 26, kun minä synnyin. Minulle ja miehelleni syntyi kaksi tytärtä. Elämänsä kantavana voimana Vehmaskoski pitää karjalaista luonnettaan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Meillä on sanottu, että ilo irti elämäst, vaik syvän märkänis. Äitini oli tällainen, ettei meillä jääty märehtimään mitään juttuja. Äidin elämä oli välillä vaikeaa, kun isäpuoleni joi rankasti. Minä saatan hankalassa tilanteessa sanoa, että voi piru, kun pistää vihaksi, mutta sitten asia saa olla ja sillä sipuli. Niin paljon olisi ikäviä asioita, että pitää ajatella jotain hauskaa. Koirat ovat Vehmaskoskelle tärkeitä. Viimeisimmästä koirastaan hän joutui luopumaan lemmikin tultua vanhaksi. –Minä tykkään koirista. Viimeisin oli pystykorva, Tessu, ja se oli niin viisas. Me lenkkeilimme joka päivä, ja puhuin sille kaiken ja pystyin lukemaan sen ilmeitä. Sen kanssa myös harjoittelin kappaleitani. Tosin se alkoi silloin ulista. Ehkä sävelmät olivat liian korkeita sille, tai sitten se oli niin musiikillinen ja lauloi mukanani. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Minulla on Kimarassa syntymäpäiväkonsertin tapainen sunnuntaina 1. syyskuuta. Mutta ehdottomasti en halua lahjoja enkä kukkia, Vehmaskoski sanoo päättäväisesti.