Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

”Kisani vasta alkaa, kun päästään juoksemaan” – Tarja Masalin tähtää triathlonin kärkeen

Tarja Masalin on tuttu näky Keuruun teillä. Hänet näkee joko juoksemassa tai pyöräilemässä. Tarja näet tähtää triathlonin huipulle, Ironman-kisan oman sarjansa voittoon. – Näin kesäaamuisin herään aikaisin ja syön täyttävän aamupalan. Sitten lepään ja lähden lenkille. Sellainen kestää kerrallaan 1–3 tuntia harjoituksesta riippuen, Masalin kertoo. Viime kuussa hän sijoittui neljänneksi Espanjan Lanzaroten Ironman-kisassa. Se on niin kutsuttu täysi kisa, johon kuuluu 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42,2 kilometriä juoksua. Kisa oli rankka, sillä vain 80 prosenttia matkaan lähteneistä pääsi maaliin tuulen ja helteen haitatessa osallistujien suorituksia. – Se on paras sijoitukseni Ironman-kisoissa. Tavoitteeni oli napata pronssia, mutta siihen en ihan yltänyt. Minulla oli triathlon-urani alussa vaikeuksia sovittaa yhteen juuri perustamani yrityksen yrittäjyyttä ja kisaamista. Pidin jälkimmäisestä vuoden taukoa ja kokosin siinä miettiessä itseäni, Masalin jatkaa. Maanantait on varattu palautumiseen Nykyisin hän käyttää harjoituksiin aamun tunteja. Sen jälkeen on työn vuoro, jossa hänellä menee jopa iltaan asti. Pitkä on päivä. Maanantaina Tarjalla ei ole harjoituksia, jolloin lihakset saavat rauhassa palautua. Viikossa harjoitustunteja kertyy 12–14. Tämän vuoden puolella Masalin on ottanut osaa viiteen ulkomaankisaan. – Koko vartalon monipuolinen triathlon-harjoittelu sai mielenkiintoni heräämään laji kohtaan. Aiemmat pelkän juoksun aiheuttamat jalkavaivat olivat jossain vaiheessa niin pahat, että luulin etten pysty juoksemaan enää koskaan. Käytyäni Keuruulla juoksun välivuotena aikuisten uintitekniikkakoulussa huomasin kuitenkin konkreettisesti uinnin palauttavan vaikutuksen. Pikku hiljaa nostin myös pyöräilymääriä ja lopulta pystyin taas juoksemaan. En koskaan niin kuin ennen, mutta tehtyäni ensimmäisen täyden matkan triathlonkisani juoksusta tuli vahvin kolmesta lajista. Viimeisimmässä kisassani olin juoksuosuudella toiseksi nopein kaikkien ikäsarjojen nainen. Triathlonissa kisani oikeastaan vastaa alkaa, kun päästään juoksemaan. Se on kisan paras hetki, Masalin kehuu. Triathlonistin ulkomailla kilpaileminen maksaa tuollaiset 600 euroa ja enemmänkin jo pelkkänä ilmoittautumismaksuna per kisa. Mitä kauemmas matkustaa sen kalliimpaa on. Masalinilla on tällä hetkellä kaksi keuruulaista sponsoria. Lisää olisi hyvä saada. Varusteiden hankinnassa laatu tärkeää Matkustamisen ja osanottomaksun lisäksi triathlonin varusteisiin uppoaa paljon euroja. Kisaajalla täytyy olla varusteet uintiin, pyöräilyyn ja juoksuun. Märkäpuvulle kertyy hintaa noin 900, sykemittarille noin 600, kypärälle 500, tossuille 200 per tossupari ja pyörälle noin 8000 euroa. Pelkkä takarenkaan vaihto köyhdyttää lompakkoa jopa 2000 euroa. Varusteiden hankinnassa hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä, halvalla ei saa ostettua laatua. – Parhaiten triathlonissa menestyy kaukana Suomesta, kuten Uudessa Seelannissa, Malesiassa ja Japanissa. Lähimmät kisat löytyvät toki Ruotsista ja Viron Tallinasta, jossa kisaan täystriathlonin elokuun alussa. Sitä ennen minulla on Vantaalla SM-sprintti heinäkuussa. Siinä uin 750 metriä, pyöräilen 20 ja juoksen 5 kilometriä. Osanotto Havaijin Ironman 2021 -kisaan kiinnostaa. Vuonna 2020 minun on voitettava ainakin yksi vastaava kisa ja sellainen on tarjolla muun muassa Hyvinkään Tahkolla. Edustan Nastola Triathlonia, ja etävalmentajani on Kimmo Kaila . Keuruun Kisailijoitten maratonkoulussa aloitin 2009 ja silloin valmentajani oli Kalle Kulmala , Masalin juttelee.