Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Gallup: Milloin vaihdat talvirenkaat ja millaiset? Miten suhtaudut 2020 vaihtoa koskevien sääntöjen muuttumiseen?

Viikon gallupissa aiheena ovat talvirenkaat. Samalla pohditaan vuoden 2020 sääntömuutosta. Kaikki vastaajat ovat Keuruulta. Markku Saarimäen autoon talvirenkaat vaihtuvat alkavalla viikolla eli viikolla 43. – Nastat on tarkoitus laittaa. Autokin on sen verran pieni, että kitkat eivät pure tarpeeksi. Pitää pystyä pysähtymään kunnolla, että olisi turvallista ajaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kun vuonna 2020 säännöt muuttuvat, marras- ja maaliskuun aikana talvirenkaat pitää olla, jos keli sitä edellyttää. Periaatteessa on siis mahdollista, että sään salliessa voi talvella ajaa myös kesärenkailla. –Kelin mukaan on mentävä. Jos lumi pysyy maassa, meinaan kyllä pistää nastat. Kesärenkailla pysähtyminen on ihan toista, niillä ei sovi olla liikenteessä talvikelillä, Saarimäki sanoo. Martti Makkonen on toiminut ennakoivasti, sillä talvirenkaat vaihtuivat jo keskiviikkona 9. lokakuuta. –Minulla on nastat, se on se perinteinen vaihtoehto. Mitä tulee ensi vuoden sääntömuutokseen, aion vaihtaa renkaita talvikaudella vain kerran. Eli ensi syksynä talvirenkaat ovat valmiiksi alla, oli keli millainen vain. Odotan siis, että kylmä kausi alkaa, ja sitten vaihdan nastat. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Marjo Siidoroffin autoon renkaiden vaihto on myös tehty. –Nastat on, ja niihin luotan. Nykyisissä renkaissa on 8 millin kulutuspinta, joten niillä pärjää hyvin. Kitkoista minulla ei ole kokemusta. –Ensi vuoden sääntömuutos mietityttää. Kuka kontrolloi sitä, millaisilla renkailla sitten ajetaan? Kuka sen sanoo, milloin keli on hyvä? Osaavatko ihmiset ajatella, vai haluavatko he säästellä nastoja ja ottavat riskejä kesärenkailla? Minä vaihdan nastat, sillä haluan ajaa varman päälle turvallisesti, Siidoroff vakuuttaa. Kristiina Anttilalta kitkarenkaat saavat sen sijaan puoltavan äänen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Kitkat ovat niin hyvät. Niillä olen ajanut jo kolme viikkoa, kun syys-lokakuun vaihteessa vaihdoin ne. Nastoja olisi sääli kuluttaa silloin, kun tiet ovat suhteellisen sulia. Kitkarenkaita ei tarvitse pelätä, että ne olisivat hankalammat kuin nastat. –Ensi vuonna tapahtuvaa talvirenkaiden käyttöä koskevaa muutosta pidän huonona. Jotkut kuitenkin uhmaavat liukkaita kelejä, ja siitä aiheutuu vaaroja. Kun Keski-Suomeen tulee talvi, niin se on sitten ihan kunnollinen. Ehkä Etelä-Suomessa riskit kesärenkailla ajamiseen läpi talven ovat pienemmät, en tiedä. Rengasasioita on katsottava alueellisesti, Anttila sanoo.