Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Eturauhasasiaa PSA:sta

Olin jo virittäytymässä joulun tulorauhaan, mutta Aamulehdessä oli 19.12.2019 prosessori Teemu Murolan ja Petri Reinikaisen syöpälääkäreiden kirjoitus Eturauhasen kanssa pärjää usein seurannalla . Kirjoitus viritti minut maallikon, joka olen sairastanut tätä sairautta noin yhdeksän vuotta. Olen melkein 82-vuotias ja elän suhteellisen normaalia vanhan ukon elämää. Ennen sotia syntyneenä ja sota-ajan niukan ravinnon lapsuusaikana taisin jäädä vaille vitamiineja, joten lähtölaskenta koki puutteellisuutta. Myöhempi elämä on korjannut paljon asioita. Koin 1980-luvulla sen tyypillisen suomalaisen verenpainetaudin. Lääkitys vaihteli pilleristä toiseen. Nyt vasta täällä Keuruulla löytyi oikea lääke. Turvotus nilkoissa normalisoitui. Loppuelämä pillereitä. Jouduin 90-luvulla ajelemaan vuokra-autolla Tampereelle Tays:iin. Kenkä ei sopinut jalkaan. Kihti ja lääkitys loppuelämään. Elämä jatkui, mutta parhaimman tuttavapiirin työtoveri sai elää puolisen vuotta sairaseläkkeellä, kunnes kuoli eturauhassyöpään. Tuolloin kyseiseen sairauteen oli kuolema kovin yleistä. Itselläni alkoi olla tuntoja epäterveestä olosta. Yleistietona alkoi olla naisten rintasyövän ja miesten eturauhassyövän suuri levinneisyys. 2000-luvulla miesten eturauhanen kipuili jo noin 5 000 suomalaismiehellä. Leikkaus- ja sädehoito paransi elämänlaatua ja kuolleisuus väheni ratkaisevasti. Aktiivinen seuranta on oikein valituissa tapauksissa turvallinen ja elämänlaadun kannalta vähiten haittoja aiheuttava hoitomuoto, kuten Aamulehden kirjoituksessa mainitaan. Noin yhdeksän vuotta sitten se tapahtui kohdallani. Hatanpään sairaalassa lääkäri ilmoitti, että ”sinulla on ärhäkkä eturauhassyöpä”. Tälli otsaan. Komennus Tays:n syöpäosastolle ja kokeita, tutkimuksia sekä päätös kultahippuja eturauhaseen sekä sädehoitoa 39 kertaa maanantaisin ja perjantaisin. Siinä hoitoon pääsyä odotellessa toisen potilaiden keskusteluissa kävi ilmi, että jopa vaasalainen potilas ajelutettiin päivittäin taksilla edestakaisin viikon joka päivä Kelan kustantamana. Sairaalassa tuli tietooni, että UKK-instituutissa kokoontui talvikautena lääkefirman kustantamana joka kuukauden yhtenä keskiviikkona eturauhaspotilaita. Sinne minäkin. Ensin oli ammattilääkäreiden luento, sitten jumpattiin UKK.n vetäjien toimin ja lopuksi firma tarjosi maukkaan päivällisen. Ikävä kyllä lääkefirma lopetti asian ja siirsi toiminnan Jyväskylään ja naissyöpäpotilaille. Hormonipistoksia tuli puolivuosittain vasempaan ja oikeaan kylkeen useiden vuosien ajan. Olivat kiusallisia ja kipeää tuovia. Kun UKK-instituutin kokoontumiset loppuivat, kysyin kohtalotovereilta halukkuutta jatkotapaamisesta. Runsas joukko halusi jatkoa. Sovin omatoimisesti erään ravintolan kanssa kabinetin käytöstä. Ilmoitin halukkaille lehdessä ajan ja paikan tapaamisille.Noin 25–29 miestä tuli aina paikalle. Vapaan keskustelun muodolla tapaamiset onnistuivat mukavasti. Koska meillä ei ollut varoja, laitoin paljon itseltäni. Hankin jopa 80 euroa itsemaksaen viikon täysihoitoloman Turun seudulta lomapaikasta. Nyt kävi niin ikävästi, että useat lomalle lähtijät luopuivat matkasta vedoten syyksi, ettei vaimo pääse mukaan. Voi voi. Sanoin asiaan, että eihän vaimolla ole eturauhassyöpää. Lomasta tuli kiitosta. Muutin kohta pian Keuruulle. Olen antanut kertoa itselleni, että Suomen eturauhasyhdistys toimisi Tampereella. Pirkanmaan syöpäyhdistyksen kanssa yrittelin toimieni jatkoa, mutta se kariutui, koska en voinut antaa hallussani olleiden 29 henkilön tietoja. Nyt olen hävittänyt kortistoni. Mikäli jaksoit lukea asian loppuun asti ja olet kiinnostunut eturauhasesta, saat tietoni Suur-Keuruusta. En kiellä antamasta tietojani. Alpo Ojala