Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Viime hetkellä takaisin Suomeen – Salla Sipposen treenileiri Teneriffalla päättyi olosuhteiden pakosta

Varhain torstaiaamuna Espanjasta kotiutunut Salla Sipponen harmitteli treenileirin päättymistä. Keuruun Kisailijoiden kiekonheittäjä jäi Teneriffalla olosuhteiden vangiksi, sillä saarella sulkeutuivat kaikki palvelut ja paikat. Paluu Suomeen tapahtui viime hetkellä. – Jos en olisi päässyt keskiviikon ja torstain välisenä yönä lähtemään, olisin joutunut jäämään Teneriffalle kuukaudeksi. Siellä astui voimaan kovat määräykset, sillä ulos hotellista sai lähteä vain apteekkiin tai ruokakauppaan. Muusta liikkumisesta sai sakot, Sipponen kertoo. Treenileiri Teneriffalla alkoi 7. maaliskuuta. Neljän viiden tehokkaan harjoituspäivän jälkeen treenipaikat ja stadionit sulkeutuivat pikku hiljaa, kunnes apteekkeja ja ruokakauppoja lukuun ottamatta palvelut lakkasivat. – Hotellihuoneessa tuli aika surullinen olo, kun istuin yksinäni siellä, eikä voinut tehdä mitään. Pääsin paluulennolle Suomeen, kun lehtoyhtiön iso kone tuli hakemaan muitakin suomalaisia. Junalla torstaiaamuna Tampereelle, ja nyt olen kotona kahden viikon karanteenissa, jatkaa Sipponen. Hyvät mahdollisuudet Tokioon Vastoinkäymisistä huolimatta Sipposen kauden ykköstavoite on päästä Tokion olympialaisiin, mikäli ne järjestetään. – Kisaraja on 63.50, mikä tällä hetkellä on liikaa. Mutta ranking-pisteiden kautta mahdollisuudet ovat hyvät, sillä rankingin 32 parasta urheilijaa pääsee Tokioon. Olen nyt sijalla 38. Tammikuussa Sipponen heitti Tampereen Pirkkahallissa halliennätyksensä 57.21. Ilman loukkaantumisia treenikaudella harjoitellut hallitseva Suomen mestari uhkuu haluja päästä kilpailemaan. – Minulla olisi ollut kisat Portugalissa, mutta ne peruuntuivat koronaviruksen vuoksi. Toivottavasti touko-kesäkuussa olisi vaikka kuinka pienet kisat tahansa, että pääsisin heittämään kilpailussa. Nyt karanteenin aikana on palattava peruskuntokauteen takaisin. Ulkoliikuntapaikat Tampereella ovat onneksi auki, joten pystyn tekemään perusharjoittelun lisäksi heittoharjoituksia, Sipponen iloitsee. Sipponen myöntää, että urheilu merkitsee hänelle tällä hetkellä erittäin paljon elämässä. – Nyt on hyväksyttävä tämä tilanne ja elettävä olosuhteiden mukaan. Teneriffalla tuli turha olo, mutta onneksi kotona Tampereella riittää tekemistä ja koiran kanssa ulkoilua. Karanteeniaika pitää pystyä käyttämään mahdollisimman hyväksi harjoittelemalla. En millään malttaisi odottaa kilpailukauden alkuun, Sipponen nauraa.