Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Veräjän täydeltä juteltiin Suur-Keuruun kuvasadosta

Vinttigalleriaan ripustettu näyttely Suur-Keuruussa 1980-luvulla julkaistuista valokuvista keräsi aiheena väkeä Veräjään, ja kirjaston lukusali täyttyi innostuneista keskustelijoista tiistaina 20. elokuuta. Amanuenssi Helena Kukkamo oli valinnut näyttelystä 10 valokuvaa keskusteltavaksi. –Suur-Keuruun lukemattomien kuvien joukosta on valittu nämä otokset. Ne kertovat omaa tarinaansa pysäytetystä ajasta ja siitä, mihin olemme tuosta hetkestä tulleet. Poimin Veräjään sellaisia kuvia, joissa moni meistä on saattanut olla mukana, Kukkamo sanoo. Vilkkaimmin keskustelua herätti kuva Ellun eli siipirataslaiva Elias Lönnrotin tuonti Turun telakalta Keuruulle. Kuva on otettu 16. kesäkuuta 1986. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Illalla 14. kesäkuuta lähdimme Turusta. Kaksi yötä oltiin Saarisen Markun kanssa tien päällä ja yövyttiin autossa. Sitten viimein 16. kesäkuuta kello 4:n maissa aamuyöstä tultiin hotelli Keurusselän risteykseen, Olli Haapanen kertoo. –Tuossa etualalla, kun näkyvät nuo naiset, niin siinä olemme minä ja Suorsan Liisa . Miten siinä kävikin niin, että minulta menivät housut rikki, ja niistä tehtiin sitten uusi vaate, kertoo Eila Luopakka . Kuva varuskunnan paraatista herätti monia muistoja. Pitkiä miehiä marssii univormuissaan pääkadulla ja soittokunta soittaa. Sävelet voi lähes kuulla. –Minä ja tämä mukana oleva serkkuni Hannu Uusmies soitimme Soittajapojissa, taisimme lähteä mukaan vuonna 1954. Perustaja oli Erkki Haapamäki syksyllä 1952. Ja Tikkakoskelta taisivat käydä soittamassa myös, kertoo Juhani Koto . Juttu jatkuu kuvan jälkeen. –Alkuvaiheessa vain pojat soittivat, mutta tyttöjä tuli mukaan 1960-luvun puolella. Taisi olla Erkin oma tyttö, joka tuli ensimmäisenä, ja soitti klarinettia, Uusmies sanoo. –Ja minun molemmat tytöt ovat soittaneet. Itsenäisyyspäivän paraatissa se vasta kylmä olikin. Tulivat kotiin kädet aivan kohmeisina, Terttu Rajamäki muistelee. –Me tultiin Haapamäeltä muuttokuorman kanssa, ja tiellä oli hirveä ruuhka. Mutta aina oli paraateissa paljon väkeä kylmästä huolimatta, Aila Heinänen kertoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Uuden varuskunnan ensimmäisen sotilasvalan muisteltiin vannotun 1967, kun ensimmäiset alokkaat päättivät koulutuksensa. Kukkamo johdatti keskustelua kauppiaiden jouluparaateihin ja jouluisiin näyteikkunoihin, vilkkaaseen torikauppaan ja markkinoihin. Lola Odusoga on jäänyt mieleen markkinoiden juontajana missivuotenaan 1996. Veräjässä katseltiin myös markkinatansseja Lapinsalmen sillalla, nähtiin kuva heinäkuormasta Kauko Pajulan tilalla ja palattiin muistoissa karhunsoutuihin. Kirkkovenettä valmistettiin yhteistuumin, ja tiedettiin sillä hinatun uutta kaupunginjohtajaa Osmo Kärkkäistä . – Tapaus meni niin, että oli joulukuun alku 1990, ja talouspäällikkö Pentti Nieminen oli järjestänyt yllätyksen. Kirkkovenettä vedettiin peräkärryssä, ja minä istuin veneessä. Kun päästiin kaupungintalon edustalle, minulle luovutettiin kaupungintalon avaimet, Kärkkäinen kertoi toimitukselle Veräjän jälkeen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Himmelien tuloa Keuruulle pidettiin ikimuistoisena ja tunteita herättävänä, ja Keuruun muututtua kaupungiksi kuvattiin postikonttoria, missä haettiin erikoisleimaa kirjekuoreen. –Oli sellaista kissanhännänvetoa kuntien välillä, ja multialaiset kokoontuivat kaupunkiuutisen tultua julki Tamppikoskelle ja lauloivat Keuruun suuntaan, että ”Olen kuullut on kaupunki tuolla”. Seuraavan kerran toimituksen valokuvista keskustellaan 21. syyskuuta vanhan Keuruun syysmarkkinoilla.