Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Petäjävedellä maksusitoumus etäoppilaiden kouluruokailuun

Petäjäveden kunta laajentaa pääsiäisen jälkeen etäoppilaiden kouluruokailumahdollisuuksia poikkeusolojen ajaksi. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 9. huhtikuuta, että kunta järjestää kouluruokailun kaikille esi- ja perusopetukseen sekä lukiokoulutukseen osallistuville lapsille ja nuorille. Perheet voivat valita joko valmiiksi jaellut ruoka-annokset tai maksusitoumuksen. Maksusitoumuksen rahallinen arvo on 40 euroa oppilasta kohden kuukaudessa, ja se on voimassa huhtikuun alusta. – Maksusitoumuksella voi ostaa ruokatarpeita paikallisista kaupoista ja suoramyyntiä harjoittavilta paikallisilta alkutuottajilta, kunnanjohtaja Eero Vainio kertoo. Koululounaiden annosjakelu toteutetaan kuten tähän asti on tehty eli viikon ruoka-annokset jaetaan kolmena päivänä. Yksi annos sisältää lämmitettävän ruoan ja salaatin. Keittopäivinä siihen sisältyy leipä lisukkeineen – Kunnanhallituksen päätös ottaa erilaiset lapsiperheet huomioon ja tukee paikallisia kauppiaita ja maatiloja kuntastrategiamme mukaisesti. Petäjävesi on hyvä paikka lapsiperheille myös poikkeusolojen aikana, Vainio toteaa. Tarkemmat ohjeet kouluruokailusta kerrotaan oppilaiden huoltajille Wilmassa. Kunta tiedottaa koronatilanteesta verkkosivuillaan.