Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Pekka Vuorela 90 vuotta : Sinnikkyys ja työteliäisyys, siinä paljon käytetyt ominaisuudet elämän varrelta

Pekka Vuorela syntyi Karstulassa 18.6. 90 vuotta sitten 15-lapsisen perheen kuopukseksi. Kun miehen kanssa puhuu, keskeisiksi puheenaiheiksi nousevat metsät ja monenlaiset työt, mihin kädet ovat vuosien varrella tarttuneet. – Olen vähän sellainen korpien mies, pidän puista ja metsistä, Vuorela sanoo. 90 vuoteen mahtuu monta tarinaa. Kun Pekka Vuoreltalta kysyy, onko hänellä jokin nuoruuden makumuisto, jota kaipaa erityisesti, vastausta ei tarvitse miettiä. – Aamulla keitettiin leipäressua, ja kun tultiin savotasta kotiin, tehtiin leipäheikkiä, hän sanoo. Leipäheikki oli tätä juttua kirjoittavalle toimittajalle outo ruoka, joten piti kysyä tarkennusta: – Se oli täsmälleen samaa kuin leipäressu, sillä oli vaihtelun vuoksi vaan eri nimi!, hän sanoo ja nauraa. Pekka Vuorelan ammattien ja työtehtävien kirjo on valtaisa. Vuorela kertoo siitä, kun hän oli nuorena paimentamassa useammankin talon karjaa ja viihtyi eläinten kanssa niin, että emännät jo huolestuivat, eikö Pekka tuo lehmiä lypsyllekään. Hän kertoo, kuinka vanginvartijana työskennellessään hän juoksi ulkohuussireissulta karkuun lähteneen vangin perässä kilometrin ja sai kiinni – eikä seuraavana päivänä tälle osuuskaupan ryöstäjälle tullut enää mieleenkään yrittää karkuun. Lahdessa hän sorvasi sotakorvauksiksi vanerisorvia, Upon tehtaalla syntyi hetekoita. Nuorena velipojan kanssa muurattuja tiilisiä sähkömuuntajia tönöttää yhä pystyssä ympäri Keski-Suomea. Nokisutarinakin työskentely löytyy listalta. – En ole koskaan viihtynyt toimettomana. Olen ollut valmis tarttumaan lapioon ja santatalikkoon, hän sanoo. Puuseppänä Korialla työskennellessään hän asui veljensä luona, ja hänen vaikutuksestaan Pekka Vuorela päätyi seuraavaan ammattiinsa. – Veli oli armeijan kapiaisia. Kerran hän käski minun laittaa nimeni paperiin, ja kohta tuli kutsu esikunnasta astua palvelukseen, hän sanoo. Keuruulle hän saapui uuden varuskunnan mukana vuonna 1967. – Kun kysyttiin, kuka haluaa lähteä uuteen varuskuntaan Keuruulle, minä halusin. Täällä on samanlainen maisema kuin synnyinseuduilla Karstulassa, Vuorela sanoo. Pieni mutta sinnikäs Pekka Vuorela oli nuorena niin heiveröinen, että armeijan kutsunnoissa lääkäri oli pohtinut, jaksaako hän kantaa rinkkaa ja asetta. – Minä tuumasin, että olenhan minä tottunut painavampiakin asioita kantamaan, Vuorela sanoo. Kaikenlainen urheilu on ollut Vuorelan sydäntä lähellä. Pokaaleja ja mitaleja löytyy kaapista nelisensataa. – Kaikissa lajeissa, mitä puolustusvoimien kisoissa oli tarjolla, piti olla mukana. Juoksu, ampumahiihto, kilpa-ammunta ja paini kiinnostivat erityisesti, hän sanoo. Painin hän toi myös varuskuntaan. Kerran hän haki pohjanmaalta painimaton ja järjesti painikilpailut. – Olin valinnut varuskunnasta kiinnostuneita ja valmensin heitä. Ja hehän pärjäsivät hyvin! Kovasta kunnostaan Vuorela armeijassa tunnettiinkin. Hän oli se, joka pistettiin viemään pojat santsimarssille, kun eivät olleet suostuneet rivissä laulamaan. Ja hän oli se, joka pistettiin kulkemaan marssilla viimeisenä, koska hän saisi kyllä tsempattua viimeisetkin marssijat perille. Vuorelan lempityötä armeijassa oli toimia kouluttajana maastossa. – Sain olla metsässä nuorten kanssa. Vähän jotain jippojakin joskus tehtiin, hän sanoo. Eläkepäiviä Pekka Vuorela on viettänyt jo nelisenkymmentä vuotta. Tekemistä on riittänyt. – Menin heti pokasahan kanssa metsään ja rakensin sitten kymmenkunta rakennusta. Pekka Vuorela on kirvesmiesten sukua. Puu on tärkeä materiaali ja metsä rakas paikka. Marssi jos toinenkin on metsämaisemissa tarvottu. Nyt Pekka Vuorela iloitsee siitä, että metsä on lähellä. – Kun tuonne metsään päin katson, tulee heti talonrakennnus mieleen. Mutta ei siitä enää mitään tulisi, Vuorela sanoo. Puuvaja työkaluineenkin houkuttaa, mutta enää ei Pekka Vuorelasta ole niihin töihin tarttumaan. Vuorelan käsi, joka oli monissa puhteissa ja urheiluissa koeteltu, otti lopulta lopputilin mattoja puistellessa. – Jos vaimot pyytää mattoja puistelemaan, älkää menkö!, Pekka Vuorela neuvoo pilke silmäkulmassaan. Eläkevuosiltaan hänen tunnetaan myös aktiivisena kunnallispoliitikkona, ja monta kirjoitusta hän on Suur-Keuruuseenkin kirjoittanut. – Olen suorasanainen mies. Minulle on tärkeää pysyä totuudessa. Nyt ei politiikkaa enää kiinnosta seuratakaan, niin nurinkuriseksi on mennyt se homma, Vuorela sanoo. Juuret syvällä Karstulassa Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Pekka Vuorelan pihapiirissä on monta rakennusta, itse rakennettuja. Yksi on kuitenkin erityinen: 20 vuotta sitten synnyinkoti purettiin Karstulassa ja pystytettiin uudestaan Hinkkaperälle Vuorelan kotipihaan. Tarinoita riittää: tuossa kohdassa oli isän höyläpenkki ja ylhäällä hylly isän työkaluille. Tuossa oli sänky, jossa äiti kuolinvuoteellaan perheen kuopuksen synnytti. Tuossa nukkui lattialla pieni Pekka, jonka hiukset jäätyivät yön aikana seinään kiinni. Nykyään synnyinkodissa yöpyy jälkipolvi vierailuillaan mukavasti tukan jäätymättä. Suku ja synnyinseutu Karstulassa ovat Pekka Vuorelalle tärkeitä. Pekka Vuorelan suvun, Jasperin suvun, historia ulottuu Karstulassa 1500-luvulle asti. Vuorela suunnitteli Jasperin suvulle sukuvaakunan, jossa on kuvattuna avain ja kanto juurineen. – Karstulan vaakunassa on lukko, joten sillä selittyy avain. Juuret kuvaavat sitä, että juuret ovat syvällä Karstulassa, Vuorela sanoo. Pekka Vuorela on nyt sukunsa vanhin. Lapsia on kuusi ja lapsenlapsillakin on jo lapsia. – Niin nopeasti pyörähtää se ajan ratas, ei sitä huomaakaan. Tai sitten kun peiliin katson, niin en enää hämmästelekään. Mutta minä tykkään elämästä. Arki on hyvä, Vuorela sanoo. Kun Suomen lippu nousee juhlapäivän kunniaksi kotipihan salkoon, se on syntymäpäiväsankarille tärkeä hetki. Isänmaata ja Suomen lippua kohtaan hän tuntee suurta kunnioitusta. Viisi hänen veljistään taisteli rintamalla. Yksi heistä ei palannut kotiin. Pekka Vuorela kutsuu viettämään syntymäpäiväänsä kotiinsa Hinkkaperälle lauantaina 15.6. klo 12 alkaen.