Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Uudet keinot käyttöön perinteiden vaalimiseen

Koronakevät poikkeusoloineen on typistänyt tai kokonaan siirtänyt monet perinteiset kevään tapahtumat. Tänä vuonna ei ole pidetty kansalaisopiston päättäjäisiä tai Keuruun Naisvoimistelijoiden kevätnäytöstä. Moni muukin vuodenkiertoon olennaisesti kuuluva tapahtuma jää nyt pitämättä. Kansallisen veteraanipäivän päiväjuhlaa ei voitu järjestää, eikä veteraaneja kutsua seppeleenlaskutilaisuuksiin. Perinnettä pidettiin yllä ja kunnioitusta sotiemme veteraaneille osoitettiin kuitenkin koruttomilla tilaisuuksilla sankarihaudoilla. Suur-Keuruu sai kunnian olla mukana välittämässä tilaisuuden livelähetyksenä sekä videona katsojille. Aiheesta on myös juttu tämän päivän lehdessä. Vappuperinne meinasi sanan varsinaisessa merkityksessä tyrehtyä, kun perinteisiä kraananavajaisia ei voida pitää. Olisi ollut sääli katkaista jo 39 vuotta jatkunut perinne. Leijonajärjestö osoitti kekseliäisyyttä ja järjesti kraananavajaiset vähän "varkain" jo päivää etukäteen aamuvarhaisella. Näin tilaisuudessa ei tosiaankaan ollut yleisöä, vain kourallinen järjestäjiä ja päivänsankarina uusi kraananeuvos. Suur-Keuruun livelähetystä tuskin moni aamulla huomasi, sillä sitäkään ei voitu etukäteen mainostaa. Joka tapauksessa kraana on nyt aukaistu ja maajussin sukelluksesta on video taltioituna Suur-Keuruun sivuilla vappumieltä tuomaan.