Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Barokkia pääsiäisiltaan Multian kirkossa

Pääsiäisen ajan konserttien perinne Multian Lovisa Charlottan kirkossa jatkuu tänäkin vuonna. Pääsiäisillan konsertissa tulevana lauantaina kuullaan kahta unkarilaissyntyistä muusikkoa, urkuri-pianisti András Szabóa ja trumpetisti Zoltán Kövéria . Kumpikin työskentelee tällä hetkellä Jyväskylässä, Szabó freelance-töidensä ohella säestäjänä ammattikorkeakoulussa ja Kövér trumpetin äänenjohtajana Jyväskylä Sinfoniassa. Useissa kansainvälisissä urkukilpailuissa Unkarissa, Itävallassa, Venäjällä ja Italiassa voittanut András Szabó on toiminut säestäjänä ja muusikkona lukuisissa kuoroissa ja musiikkiyhtyeissä sekä esiintynyt sekä solistina että säestäjänä useissa Euroopan maissa. Zoltán Kövér on työskennellyt ennen muuta barokkimusiikin parissa useissa yhtyeissä sekä Suomessa että ulkomailla, Suomessa muun muassa Suomalaisessa Barokkiorkesterissa ja Helsingin Barokkiorkesterissa. Multialla taiteilijoiden konserttiohjelma koostuu Johann Sebastian Bachin, Nicolaus Bruhnsin, Heinrich Ignaz Franz Biberin, Stanley Friedmanin, Benjamin Brittenin sekä Johann Wilhelm Hertelin teoksista. Multian Musiikkiyhdistyksen järjestämä Pääsiäisillan konsertti alkaa Lovisa Charlottan kirkossa alkaa lauantaina 20. huhtikuuta kello 19.