Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Sykähdyksiä nuoruudesta Entisten nuorten bileissä

Entisten nuorten bileitä vietetään Nyyssänniemessä tuttuun tapaan viikonvaihteessa perjantain etkoilla ja lauantaina varsinaisissa bileissä. – Täällä kokee sykähdyksiä nuoruudesta, nostalgian kaipuu tänne tuo. Cover-biisit ovat niitä nostalgisimpia oikeastaan, pohtivat porvoolaiset Tuire ja Alpo Karppanen perjantaina bileiden etkoilla. He ovat tänä kesänä jo toista kertaa vaunulla Nyyssänniemessä. – Kesäkuussa jo kävimme ja totesimme paikan hyväksi. Nyt tulimme ihan varta vasten Entisten nuorten bileisiin, ennen kuin ajelemme takaisin kohti kotia, he kertoivat odotellessaan bändejä lavalle perjantai-iltana. Tuttuja ja tunnelmaa Muurameen Keuruulta muuttanut Maria Lampinen ja miehensä Juha Miettinen kertoivat olevansa ENB:n vakituisia kävijöitä. – Täällä tapaa vanhoja tuttuja, joiden kanssa juteltavaa löytyy heti, vaikka ei olisi pitkiin aikoihin nähtykään. Bileissä on hyvä henki, tuumi Lampinen. – Tämä on oikein hyvä loman lopettajaistapahtuma. Tänä kesänä tapahtumat ovat muutenkin olleet kortilla, joten siinä mielessäkin tämä on kiva ja kelithän ovat nyt kohdillaan, sanoi Miettinen. Äiti neuvoi bileisiin Anne ja Jussi Meronen Kangasalta poikkesivat bileisiin Annen äidin opastamana. – Heillä on mökki tuolla Jämsänkosken ja Petäjäveden rajamailla ja itsekin olemme viettäneet siellä aikaa. Täällä Keuruullakin on käyty monesti, Meroset kertoivat kesänvietostaan. Heille järvimaisemat tuovat sen oikean lomafiiliksen. – Täällä on loistomiljöö. Nämä bileet ovat aikuisille, sekin on hieno juttu. Ja ruoka muuten on täällä tosi hyvää. Me tiedämme, sillä olemme molemmat työskennelleet ravintola-alalla, Meroset kehuivat puitteita. Nyyssänniemen lavalle nousevat perjantaina etkoilla Osmos Cosmos ja J. Laho orkesteri. Lauantaina esiintyvät New Age Rock in ganes, Ramblin’ Men sekä Virve Rosti .