Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Asunnan Kolonjärveltä kansalliselle huipulle – Eero Saleva viettää kesää Keuruulla ja hakee entistä parempaa tuloskuntoa kestävyysmatkoille

Mennyt koronakevät sotki kestävyysjuoksija Eero Salevan kilpailukalenterin kokonaan. Kun Salevan tavoitteena olleet EM-kisat peruttiin, jäi miehelle aikaa harjoitella kotimaan kisoja varten. Tämä mahdollisti myös miehen muuton kesäkeuruulaiseksi Keuruun Asunnalle Kolojärven rannalle, josta käsin hän harjoittelee ja käy kilpailuissa. – Isovanhemmillani on mökki Asunnan Kolojärvellä, jossa isäni on mökkeillyt 1950-luvulta lähtien. Kun tyttöystäväni sai kesätyöpaikan Keuruulta, päätimme muuttaa mökille kesäksi, kertoo Saleva. Saleva lukeutuu tällä hetkellä maamme kärkijuoksijoihin kestävyysmatkoilla. Hän voitti viime vuonna Kalevan Kisoissa 10 000 metriä ja oli toinen 5 000 metrillä. Viikko sitten juostulla Yömaratonilla Saleva pinkaisi karkuun heti lähtöviivalta ja voitti kisaan valmistavana juoksuna Varttimaratonin ajalla 38.45. – Harjoittelupäiväkirjaan kertyy noin 150 juoksukilometriä viikossa. Aika tutuksi ovat nuo Asunnat maastot tulleet. Käyn myös kahdesti viikossa keskusurheilukentän radalla harjoittelemassa. Saavutukset kovalla harjoittelulla Miehen ennätys päämatkallaan 5 000 metrillä on viime vuonna Belgiassa juostu 14.02,30. Muutama viikko sitten Saleva juoksi Jyväskylän Harjulla matkan aikaan 14.14,30. – En pidä itseäni lahjakkaana juoksijana, vaan olen saavuttanut ennätykseni kovan harjoittelun kautta. Kympillä ei vielä vuoden harjoittelu välttämättä näy paljoa, mutta valmiudet kasvavat ennätyksiin säännöllisen ja määrätietoisen harjoittelun avulla, Saleva pohtii. Yksi suuri tavoite hänelle on seuraavat EM-kisat, joiden 5 000 ja 10 000 metrin kilpailuissa hän haluaa olla mukana. – Ensi vuonna ovat MM-kisat ja olympialaiset, joihin minulla ei ole mahdollisuuksia. Sanotaan, että ratajuoksija on parhaimmillaan 27-vuotiaana. Minulla on siis kaksi vuotta aikaa harjoitella ja katsoa, missä omat rajani kulkevat. Espoon Otaniemessä rakennustekniikan diplomi-insinööriksi opiskeleva Saleva tekee juoksuharjoittelun ohessa Keuruulla myös työtä rakennuspiirtäjänä. – Sain töitä keväällä koronaviruksen jyllätessä pahimmillaan. Arvostan suuresti työnantajaani, joka antoi minulle mahdollisuuden työskennellä etänä täältä Keuruulta, Saleva kiittelee. Salevan päivän kuntoa on mahdollisuus seurata televisiosta, sillä mies kilpailee keskiviikkoiltana 15.7. Lahden Motonet GP -kisoissa 1 500 metrillä. – Tavoitteenani on tehdä matkalla uusi ennätys. Toistaiseksi voimassa oleva ennätys on 3.49,66.