Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Muistokirjoitus: Mies keskellä kylää, lähellä urheilukenttää ja Keurusselän rantaa

Kapteeni Jukka ( Veli Juhani ) Vilkkilä kuoli Keuruulla elokuun 25. päivänä 2019. Hän syntyi Suolahdessa 23. toukokuuta 1946 Ahti ja Raakel Vilkkilän perheeseen. Perhe muutti Keuruulle Jukan ollessa neljän vuoden ikäinen. Asuinpaikka oli keskellä kylää, lähellä urheilukenttää ja Keurusselän rantaa. Lapsuutensa ja nuoruutensa vuodet Jukka Vilkkilä vietti Keuruulla. Jukka Vilkkilä oli perheenisä, pappa, sotilas sekä urheilija. Varusmiespalveluksen Jukka Vilkkilä suoritti Hämeen Lennostossa Tikkakoskella vuonna 1966. Kotiuduttuaan Jukka palasi Keuruulle osuuskauppa Mäki-Matin palvelukseen. Kauppaan liittyvää koulutusta Jukka sai työnantajan kursseilla. Hän toimi ennen sotilasammatin valintaa myymälänhoitajana Haapamäellä. Jukka löysi puolisonsa Anna-Liisan Keuruulta, ja heidät vihittiin vuonna 1964. Työ osuuskaupassa ja urheilu yhdistivät aviopuolisoita. Perheeseen syntyi tytär Tanja vuonna 1965. Vilkkilä aloitti sotilasuran vuonna 1971 kersanttina Keski-Suomen Pioneeripataljoonassa. Sotilasammatin perustutkinnon hän suoritti Kanta-aliupseerikoulussa Lappeenrannassa ja Pioneerikoulussa Korialla vuosina 1972–1973. Jukasta kehittyi taitava ja pidetty varusmiesten kouluttaja. Hän oli myös hyvä esimerkki nuoremmille kouluttajille siitä, kuinka joukon sai toimimaan halutulla tavalla, ääntä korottamatta. Palvelusuran aikana Jukka suoritti virkakurssit erinomaisesti ja sai sen myötä lisää vaativampia tehtäviä. Viimeiset palvelusvuotensa Jukka Vilkkilä toimi joukko-osaston esikunnassa vuoteen 1995, jolloin hän siirtyi reserviin. Hän saavutti tehtävissään palvelustoveriensa ja esimiestensä arvostuksen. Vuonna 1986 pioneeritarkastaja valitsi hänet vuoden pioneeriksi, ja niin yliluutnantti Vilkkilä sai vuodeksi haltuunsa Ritarimaljan. Hiljainen mies kulki metsissä ja aisti luontoa. Vuosien saatossa Jukka kartoitti maastoja ja piirsi monia, monia liikuntapaikkoja, karttoja keuruulaisten suunnistajien käyttöön. Siinäkin työssä tarvittiin kärsivällisyyttä. Kesäisin lenkit suuntautuivat metsäpoluille ja talvella hiihtoladuille, sieltä nousi kestävyys. Jukka Vilkkilän nimissä on vieläkin Keuruun Kisailijoiden 10 000 metrin ennätys, 31,47,0 vuodelta 1977. Hänet palkittiin vuonna 1986 Keuruun parhaana urheilijana. Kestävyysurheilu, pitkät juoksumatkat ja suunnistus olivat Jukalle luontaisia. Yksilö- ja sotilaspartiosuunnistuksessa Jukka saavutti useita SM-mitaleja. Hän edusti puolustusvoimia myös kansainvälisissä kilpailuissa eri puolilla maailmaa. Kilpailu-uransa jälkeen Jukka toimi suunnistajien valmentajana myös puolustusvoimissa. Valmennustehtävät laajenivat myöhemmin yleisurheiluun ja Jukan valmennettavat saavuttivat juoksussa useita Suomen mestaruuksia. Viimeisin valmennettava oli keuruulainen kiekonheittäjä Salla Sipponen , joka voitti Suomen mestaruuden uudelleen kesällä 2019. Jukka harrasti myös metsästystä, ja hän oli taitava ampuja. Jukalla riitti kärsivällisyyttä odottaa tilaisuutta varmaan riistalaukaukseen. Jukka oli suuri mies töissään ja toimissaan, kuten myös harrastuksissaan, mutta hän ei halunnut olla esillä eturivissä tai rintamassa. Jukka oli hyvä johtaja ja erinomainen, oikealla tavalla lojaali alainen. Hän toimi mieluiten hiljaisesti ja taka-alalla. Pastori Merja Kaunismäki siunasi Jukan haudan lepoon Keuruun hautausmaalla 12. syyskuuta 2019. Jukkaa jäivät kaipaamaan puoliso Anna-Liisa, tytär Tanja perheineen sekä laaja ystävien ja työtovereiden joukko. Martti Makkonen evl evp, Tapio Paappanen maj evp, Timo Mäkinen maj evp ja Jukka Salonen maj evp. Kirjoittajat ovat vainajan palvelustovereita.