Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Jokapäiväinen vesi ja leipä

Keksittiin kerran ystävän kanssa aikuisten leikki, jossa oppisi tuntemaan toisen tärkeitä muistoja. Ideana oli sanoa kerrallaan kolme sanaa. Muistiinpanot ovat hukassa, mutta tiedän, että lapsuudesta ammensimme. Muistan ensimmäisistä asiasanoistani veden ja leivän. Olen huomannut, että ne vaikuttavat mieleni perustuksista yhä vahvasti elämääni. Niihin liittyvät mielikuvat todentuvat hyvässä ja pahassa, kun tieto maailman nälästä ja rikkaudesta, edistyksestä ja tuhosta tulvii yli. Veden yltäkylläisyys ja toisaalta puute arkielämässä liittyivät lapsuuteeni. Pohjoisen Keski-Suomen Kolima kimmeltää ja myrskyää unissani. Se on suurten selkien, hiekka- ja kivikkorantojen, mesimarja- ja lähdesaarten 30 kilometrin pituinen järvi, jonka syvin kohta on yli 66 metriä. Ei ihme, että Topeliuksen laulu Inarinjärvestä soi pikkutytölle Koliman äänellä. ”Tänä aikana voisi maistella kahta elämän perussanaa: vesi ja leipä.” Kolima toi kalan pöytään ja järvi tarjosi jopa juomaveden rantahiekasta pulppuavasta lähteestä. Vesi oli toki talvella raadannan takana, kun puiset kelkka ja saavit olivat raskaita. Sitten lähde ehtyi. Siitä seurasi juomaveden haku naapurista ja kaivon paikan etsintä. Yksi syvälle turhaan uurastettu kaivo jäi perunamaan alle, mutta kummulle kaivettu toi vihdoin juhlan. Äiti rakasti ja kiitteli kaivoaan ja joi sen vettä silkasta ilosta. Minä opin saman kunnioituksen, ja kun koulukkaana luin Afrikkaan rakennettavista kaivoista, tunsin valtavaa iloa ja yhteenkuuluvuutta. Leipä on toinen uniin tulija, pyhä ja tuoksuva. Minua ei huolettanut, kun yhden kyläläisen arveltiin joutuvan vankilaan vedelle ja leivälle. Näen unta äidin kypsistä tai kohoavista, täydellisen symmetrisistä kartioleivistä – liekö erikoinen muoto ollut leipojalle tietymätöntä perua marttyyri Agathan kärsimyksistä. Varhaisia muistoja on kurkotus hapanleipäsaavin reunan yli katsomaan, kun äiti piirsi ristin taikinan pintaan. Teen sen itsekin vaistomaisesti. Uskon leipään. Siihen on uskominen aatteidenkin eri laidoilla. Niin uskoivat 1970-luvulla Eeva Heilala tuoksuvissa lämpimäisrunoissaan tai Leivän kotimaan runot kirjoittanut Arvo Turtiainen . Tänä tulvavesien ja hävityksen, hävikin ja hätäännyksen aikana voisi vaikka lukea ikivanhoja ja uusia runoja ja maistella kahta elämän perussanaa: vesi ja leipä.