Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Kolumni: Kekkosen kanssa savusaunassa

”Voi että muistan sen päivän”, näinhän me usein puhumme tapahtumista vuosikymmenien takaa. Keväällä kuulin, miten eräs valokuva vaelsi Ruotsista Helsinkiin, ja sehän palautti mieleeni yhden ikimuistoisimmista päivistäni 48 vuoden takaa. Kerrotaanpas. Olin syyskuulla 1972 toiminut pari vuotta pienen Keiteleen kunnan kunnanjohtajana (ja silloisen lain mukaan myös hallituksen puheenjohtajana) ja sain olla isännöimässä valtuuston puheenjohtajan kanssa presidentti Urho Kekkosen vierailua. Kunnassa oli vimmattu kehittämis- ja teollistamisbuumi. Niinpä esitin kunnanhallituksessa, että kutsutaan Kekkonen ja pidetään kerralla suksitehtaan vihkiäisjuhla ja vaatetustehtaan peruskiven muuraus. Eräs hallituksen jäsenistä totesi: ”Mikäs siinä, yritä poika, jos saat Kekkosen tulemaan.” Soitto presidentinlinnaan, keskustelu adjutantin kanssa, ja parin päivän päästä tuli vastaus: ”Tasavallan presidentti käy aamupäivästä Suonenjoen metsäkoeasemalla ja tulee puolen päivän aikaan Keiteleelle. Hän haluaa illalla saunomaan Pielavedelle Lepikon torpan savusaunaan.” Niinpä ohjelma toteutettiin suunnitelman mukaan. ”Se on muuten isäni, joka tuossa saunoo.” Suksitehtaalla Kekkonen nosti maalaamoon menevän suksen ja sanoi, että tämä on hänen tekemänsä. Jostain sain tussin ja pyysin Kekkoselta omakätisen nimikirjoituksen. Suksi on tänäänkin Keiteleen kunnanjohtajan työhuoneessa. Tuolloin 72-vuotias presidentti osoitti hyvää kuntoa, kun marssimme peruskiven muuraukseen pari sataa metriä. Lyhytjalkaisemman piti sotkea mukaan juoksuaskelia. Kauhoin sitten vuorollani useita kertoja ruukkia, jolloin Kekkonen tuumasi: ”Älä hyvä mies tee yhtä mittaa hallia valmiiksi. Eihän me ennätetä vielä harjannostajaisiakaan juhlimaan.” Päivän huipentuma oli illalla saunominen ahtaassa Lepikon torpan savusaunassa. Kekkosen, adjutantin, maaherran ja Pielaveden valtuuston puheenjohtajan lisäksi saunaan ahtautui sitten ruotsalainen lehtimies, alastomana, ja napautti kuvia. Vi -lehti julkaisi myöhemmin kansikuvan, jossa istuin Kekkosen vieressä. Tämän kuvan vaiheista kuulin pojaltani ihmeellisen tarinan. Jyväskylän yliopiston ryhmä oli saunomassa Helsingissä paikassa, jossa video esitteli saunakulttuuria. Siellä tuli kuva Lepikon saunasta, ja kun poikani kysyi, mikä tämä on, sanottiin: ”Kekkonen saunoo romanialaisten ystäviensä kanssa.” Tommi joutui oikomaan: ”Se on muuten isäni, joka tuossa saunoo Kekkosen kanssa.” Kirjoittaja on eläkkeelle jäänyt kaupunginjohtaja.