Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Turverekan nupissa tulipalo Petäjävedellä

Turverekan nuppi syttyi palamaan Petäjävedellä keskiviikkona iltapäivällä kahden aikaan. Rekka oli kääntymässä valtatie 23:lta Kelantielle, kun kuljettaja huomasi, että pakokaasut tulevat aivan väärästä paikasta. Tukkirekan hytin alla oli tulipalon alku, jonka kuljettaja sai omatoimisesti sammutettua kahdella jauhesammuttimella. – Ammattitaitoinen kuljettaja hoiti tilanteen oikeaoppisesti. Tilanteessa ei aiheutunut vaaraa ihmisille, kertoo aluepalomestari Mika Huuskola Keski-Suomen pelastuslaitokselta Keuruulta. Palokunta varmisti sammutuksen onnistumisen ja kuljettaja jäi odottamaan hinausautoa, sillä rekalla ei tulipalon jälkeen voinut ajoa jatkaa. Onnettomuuspaikalla oli pelastuslaitoksen yksiköt Jyväskylästä, Petäjävedeltä ja Keuruulta.