Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Anna-Liisa Viinikka kirjoitti artopaasilinnamaisen tarinan parisuhteesta

Keuruulainen Anna-Liisa Viinikka liittyi Heino Ylikosken vetämään kirjallisuuspiiriin vuonna 2019, ja piirin siivittämänä hän kirjoitti esikoisteoksensa, romaanin nimeltä Se on sitten asia erikseen . – Ylikoski kannusti minua piiriin liittymisestäni lähtien askel askeleelta eteenpäin. Harvoin olen tavannut niin aidosti työstään kiinnostunutta ihmistä, joka saa innostettua muitakin. Hyvässä ohjauksessa tarina lähti etenemään, vaikka en ole aiemmin proosaa kirjoittanutkaan tässä laajuudessa, Viinikka kertoo. Lämminhenkinen ja hirtehishuumoria sisältävä teos kertoo Marja ja Aapo Kantasen tarinan, sen perinteisen: rakastumisen, avioliiton solmimisen, elämän käännekohdat ja viimein ikääntymisen ja maailman kääntymisen lastenlasten elämään. Vuodenkierron kehykseen ja takaumien varaan sijoitettu Lepäjärven maalaismaisemaan sijoittuva tarina lähtee liikkeelle maaliskuusta, jolloin tilan kiireet alkavat. Keväällä luonto herää, mahla virtaa saaden ihmisetkin touhukkaiksi ja viriileiksi, tuumii Marja. ”Anttilakin ampaisee ylös vuoteeltaan”, laulaa Rautavaara. Mitenkähän lienee meidän isännän laita? Taitaisi jäädä sikseen, kun katsoo Aapon tämänhetkistä sivukuvaa. Vuosien saatossa terveellinen kotiruoka on luonut pienen kummun vatsan seudulle luoden hahmon Kari Suomalaisen pilakuvien karikatyyrimäisestä maalaisisännästä. – Halusin tuoda esiin Marjan ja Aapon rakkauskertomuksen, joka on kestänyt monessa kivussa. Takaumissa kerron Marjan lapsuudesta ja nykyhetkessä kuvaan lastenlasten elämää, sen sijaan jätän kertomatta heidän lapsiensa lapsuuden. Tämä on tietoinen valinta, ja kirjoittaessani huomasin valinneeni vaikean tavan. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Viinikka kuljettaa tapahtumia usean kertojan välityksellä. Takaumat ovat Marjan valtakuntaa, ja niissä näkee hänen näkökulmansa. Välillä otos vaihtuu ja elämää kuvaa ulkopuolinen kertoja. Kielellisenä keinona Viinikka käyttää preesensin ja kerronnallisen imperfektin vaihtelua, mikä luo etäisyyttä teoksen monien aikakerrosten välille. Viinikan luomassa maisemassa kaikki henkilöhahmot ja tapahtumat ovat sidoksissa Lepäjärveen ja sen kyläkuntiin. Lepäjärvi on vireä, kasvava kyläkulma. Siellä on kyläkoulu ja Hauskalan seurantalo, jossa Marjan ja Aapon häät aikoinaan tanssittiin. –– Pienen matkan päässä on Tasannon taajama. Se on ollut vireämpi, asema ja kaksi kauppaakin oli, mutta ne lopettivat ostovoiman hiipuessa. –– Taajamasta vasempaan käännyttäessä on Tiitisperä, muutaman kilometrin päässä on lopetettu Tasannon koulu, jossa Marja kävi alakoulunsa. Marjan lapsuudentienoo pähkinänkuoressa. – Minua on aina ärsyttänyt, että maaseudun ihmisistä on luotu stereotypia, ja kuvitellaan, että tiloilla vain nostellaan tukia, mutta eihän se niin ole. Tilanhoito on raskasta työtä ja vastuuta, jotta kaupunkilaiset saavat syödä. Vaikka Viinikka on luonut seesteisen elämänpiirin, kuin suoraan postikortista , hän käsittelee Marjan ja Aapon elämän kautta kahta rankkaa murhenäytelmää, jotka toistuvat monen parin suhteessa oikeassa elämässä: vauvan kuolema ja puolison uskottomuus. – Marjan ja Aapon liiton muotoutumiseksi niin tiiviiksi on täytynyt tapahtua jotain. Lapsen menettäminen on valtava koettelemus nuorille vanhemmille, ja tekemäni tutkimustyön mukaan siitä nouseminen arkeen vaatii ison työn molemmilta puolisoilta. Kun katselin teokseni ihmissuhteita pidemmälle, tajusin, että syrjähypyn kirjoittaminen tarinaan auttaisi käsittelemään yhtä keskeistä teemaa parisuhteessa, ja ihmissuhteessa ylipäänsä, nimittäin anteeksiantamusta. – Jos parisuhteessa on uskottomuutta, on nähdäkseni vain kaksi vaihtoehtoa, joko täydellinen anteeksianto ja uuden lehden kääntäminen, tai sitten tulee ero. Kirjoitin kohtauksen, jossa Aapo ja hänen ystävänsä Eero miettivät, miten heidän yhteinen ystävänsä pettää vaimoaan Hetaa. Keskustelun lopuksi Eero toteaa vaimoonsa viitaten: Kirstin kanssa ei tuollainen peli kävisi. Laittaisi ulkoruokintaan määräämättömäksi ajaksi, lopputuloksestakaan ei olisi mitään takeita. Hetan mies on sarjapettäjä. Se on kyllä vaikea yhtälö, Viinikka pohtii. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Viinikka kertoo olleensa koko ikänsä utelias tutkijaluonne ja nauttii kielellisen ilmaisun keinoista. – Rakastan sanoja. Aina, kun tulee vastaan erikoinen sana, etsin sille merkityksen. Sivistyssanojen käyttö on vaarallista. Viinikka on kirjoittanut nuoruudestaan lähtien, ja hänet tunnetaan myös iskelmäsanoituksistaan. – Sanoituksiani ovat esittäneet eri orkesterit, ja niitä on levytettykin. Enää sanoitusten kirjoittaminen ei ole minulle niin merkityksellistä, mutta pari vuosikymmentä sitten olin asiasta innostunut ja järjestin Keuruulle Arkiviisut -kilpailuja Yle TV2:n kanssa muutamana perättäisenä vuonna. Kirjoittaminen elää Viinikan arjessa, ja sille löytyy aina aikaa. – Kun teen ruokaa ja odottelen perunoiden kypsymistä, istun keittiön pöydän äärellä ja naputtelen koneella pätkän eteenpäin. Yötä vasten olen kaikkein virkeimmilläni, joten pikkutunneille kasaantuvat pidemmät kirjoitusjaksot. Lukijoihin Viinikalla on välitön ja mutkaton suhde. Julkaiseminen tuottaa hänelle iloa, mutta se ei ole päämäärä itsessään. – Tarinat elävät mielessäni, ja niitä on hienoa jakaa lukijoiden kanssa. Kirjoitan tavallisille ihmisille ja varsinkin maaseutuväestölle. Minulle keuruulaiset ovat vieläkin kirkonkyläläisiä, vaikka kunnasta kaupunki onkin tehty. Esikoisteos ei jää Viinikalta joutsenlauluksi, sillä uusi käsikirjoitus on jo tekeillä. Tekijä nauttii sen tuomista haasteista. – Kirjoitan Lepojärven maisemiin sijoittuvaa dekkaria. Tulevassa teoksessani maalaiselämän kuvaus jää kuitenkin sivujuoneksi, ja keskityn murhamysteerin ratkaisemiseen. Sitä varten on opiskeltava rikosteknisiä seikkoja ja laitettava faktat kohdilleen, tuore kirjailija summaa.