Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Ei mikään yhden miehen show – Juuso Mörskystä KeuPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja

Helmikuun alusta lähtien KeuPa Hockey Oy:n toimitusjohtajana aloittanut Juuso Mörsky tiesi jäävänsä jääkiekon pariin, kun oma peliura päättyi vuosi sitten. Urheiluliiketoiminnan tradenomiksi 2016 valmistunut 30-vuotias Mörsky teki opinnäytetyön Mestis-seurojen urheilujohtajien johtamisesta. Nyt neljä vuotta myöhemmin hän palaa opinnäytetyöhönsä käytännön tasolla. Kahtena edellisenä vuotena myynti- ja markkinointipäällikkönä toiminut Mörsky pääsee aloittamaan työt hyvältä pohjalta. – Taloudellisen kehityksen suunta on viime vuosina ollut oikea, eikä urheilullisessa menestyksessäkään ole ollut moitteen sijaa. Menestyminen on silti paljon muutakin kuin taloudellista ja urheilullista menestymistä. Se on myös sitä, että toimintaa pystytään kehittämään tulevaisuudessa ja koko KeuPa HT-perhe voi hyvin, pohtii Mörsky., KeuPa Hockeyn hallituksen puheenjohtaja Antti Elo näkee tärkeänä, että yhtiölle on nimitetty toimitusjohtaja. – Parin viime vuoden aikana operatiivista toimintaa on hoidettu ilman toimitusjohtajaa. Tämä järjestely on sitonut yhtiön hallitusta käytännön toimintaan seuran pitkäaikaisen kehittämisen kustannuksella. Toimitusjohtajana Mörskyn odotetaan kehittävän niin seuran liiketaloutta kuin urheilupuolta, Elo kertoo tiedotteessa. Yhtenä tärkeänä työnään Mörsky pitää toiminnan kokonaisvaltaista johtamista ja roolien selkeyttämistä. – KeuPa HT:n ympärillä toimii suuri joukko sidosryhmiä, joilla on tärkeä rooli toiminnassa. Mukana on paljon ihmisiä; tämä ei ole yhden miehen show. Roolit eivät ole olleet kaikille selkeitä, mihin nyt aion perehtyä. Meidän pitää rakentaa suunta ja strategia, millainen KeuPa HT on tulevaisuudessa, Mörsky jatkaa. Kuuden Mestis-vuoden aikana seura on mennyt isoin askelin eteenpäin ja se on rakentanut perustaa, mutta Mörsky myös myöntää, että oppirahoja on maksettu. Varsinkin alkuvuosina, kun kaikki oli uutta, seurassa ei tiedetty, mitä Mestis vaatii. Kahden viime vuoden aikana toiminnassa ja yhtiössä on Mörskyn mukaan keskitytty oleelliseen, mikä on näkynyt myös tuloksessa. – Muista Mestis-joukkueita pyörittävistä yhtiöistä on jopa soitettu ja kysytty mallia, miten olemme toimineet taloudellisten ja urheilullisten asioiden kanssa. Urheilun liiketoimintaan liittyy paljon tunteita, mikä on hyvä asia. Päätökset on silti tehtävä järkiperäisesti, eivätkä tunteet saa olla päätösten tekemisen perusta. Ei jossain teollisuusyrityksen johdossakaan tehdä päätöksiä tunnepohjalta. Haluamme liiketoiminnassamme antaa yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille mahdollisimman hyvää vastinetta, Mörsky sanoo. KeuPa HT tunnetaan Mestis-perheessä joukkueena, jossa kehitytään. Kehitys koskee niin pelaajia kuin valmentajiakin. Viime vuosien aikana KeuPa HT:n kautta Ville Nieminen ja Mikko Heiskanen ovat nousseet Liigaan. Myös seuran oma kasvatti Taneli Maasalo nousi pääsarjatasolle myynti- ja markkinointipäällikkönä. – Tässä on yksi urheilullisen toiminnan kiintopiste. Meidän kautta nuoret pelaajat kehittyvät ja nousevat pääsarjatasolle ja kansainvälisiin kaukaloihin. Tällaista brändiä me haluamme markkinoida ja tehdä seuraa sekä paikkakuntaa entistä tunnetummaksi. Keuruu tunnetaan jo nyt valtakunnallisesti hyvin KeuPa HT:stä, Mörsky sanoo.