Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Joulutorin taikaa – Yllätyksiä, ystäviä ja yhteyttä

Vanhan Keuruun joulutori houkutteli kävijöitä lauantaina 14. joulukuuta Kamanan ja vanhan pappilan pihapiiriin. Uudet ja vanhat ystävät tapasivat toisiaan, ja monta yllätystä koettiin. Koko perheen puuhatapahtuman järjestivät Keurusseudun Partiolaiset ry ja alueen yrittäjät. Koettavaa ja hypisteltävää riitti. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Perheen pienimmät saivat ajella koirareellä ja ihmetellä joulutonttuja. Jos onnisti ja kohdalle sattui, Urpolta ja Turpolta saattoi saada joulumakeisia. Leivonnaisia oli tarjolla joka lähtöön, samoin riisipuuroa, grillimakkaroita ja kuumia juomia. – Kehittelin tänne oman reseptin ja nimesin sen paholaisenkakuksi. Se saavutti niin suuren suosion, että siitä on enää pahaisia murusia jäljellä, kertoo Mira Ruodemäki-Poikonen . Partiolaisia edusti grillauspisteessä Aino Pilkkakangas , joka toimi tapahtuman yhtenä järjestäjänä. – Makkaroilla on kysyntää, tuote on tosiaan osoittautunut suosituksi. Partio on kuulunut elämääni jo vuosia, ja nyt oma lähes kaksivuotiaanikin on jo ollut leirillä. Keuruun meno on kiirinyt maakuntiin saakka. Luukkaset tulivat tutustumaan keuruulaisten antiin Tampereelta. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Tulimme Vilman , Wilhelmiinan ja Leevin kanssa mummilaan, ja oli hauska poiketa torille. Toimme mummille joulutervehdyksen näin etukäteen, kun vietämme oman joulun kotona. Meillä on siellä tiedossa kolmet syntymäpäivät, kertoo Matias Luukkanen . Samaten Tampereen suunnalta saapunut Johanna Turunen on vaikuttunut kokemuksestaan. – On tämä mykistävän tunnelmallinen tapahtuma ja alue. Ellen Maukonen päivystää betonisten pihalyhtyjen ympäröimänä. Laukaan Leppävedellä asuva yrittäjä kokee joulutapahtuman hyvänä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. – Sain niin lämpimän vastaanoton täällä, kiitoksia vain, keuruulaiset. Mieheni on toiminut rakennusalalla, ja idea betonisista pihalyhdyistä on hänen. Viitisen vuotta meillä on valmistettu näitä. Ensimmäiset versiot painoivat 100 kiloa, mutta sittemmin tuotetta on kehitetty kehonrakentajien sarjasta kevyempien painojen ystäville, Maukonen hymyilee. Seppo Lampisen kojusta saa juureksia joululaatikoihin. – Vilkasta on ollut tänään. Tämän pöydän antimista voi valmistaa vanhanaikaisia hämäläisiä imellettyjä soselaatikoita, perunaa, naurista ja lanttua. Punajuurta sitten rosolliin. Maksalaatikko tuntuu jakavan kansaa. Meillä sitä ei niinkään tuoda joulupöytään, kun taas Pohjanmaalla se kuuluu monen perheen perinteeseen. Pilkkakankaan mukaan tapahtuma sujui kaiken kaikkiaan tosi mukavasti. – Sää vähän verotti kävijöitä, mutta väkeä tuntui silti olevan. Sisätiloissakin oltiin ihan tyytyväisiä kävijämäärään, joten voi sanoa, että kunnon torihulinat tässä pidettiin. Partiolaiset kantoivat vastuuta tapahtumasta viime vuonna ensimmäistä kertaa. Sitä ennen remmissä oli 4H-yhdistys. Olen kyllä hyvällä mielellä tämänpäiväisestä. Katso lisää kuvia tästä: