Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Keuruulaiskaksikko lähtee Neste Ralliin täydellä sydämellä, mutta realistin tavoittein – ”Onhan tämä meille yksityiskilpailijoille vähän selviytymiskilpailu”

Suomen MM-ralli eli Jyväskylän MM-ralli eli Neste Ralli ajetaan 1.–4.8. Jyväskylän seudulla. Tänä vuonna mukana on myös keuruulaisedustusta, kun Skoda Fabia R5:n rattiin tarttuu Tomi Tukiainen kartturinaan Mikko Pohjanharju . Heidän luokkansa on WRC2. – WRC2:ssa autot eivät ole niin tehokkaita kuin WRC-luokassa, mutta ne on kuitenkin rakennettu rallia varten, Tukiainen kertoo. Viime kaudella Tomi Tukiainen ajoi vuosien tauon jälkeen rallisprinttiä ja voitti lopulta suomenmestaruuden. Tällä kaudella Tukiainen ja Pohjanharju ovat keskittyneet Suomen MM-ralliin. – Olemme ajaneet vain yksittäisiä kilpailuja, eikä meillä ole tavoitteita sarjoissa. Tämä on päätavoite, he sanovat. Tähän kisaan valmistautuminen on aloitettu oikeastaan jo viime kesänä. – Viime kesän soraralleissa on jo haettu säätöjä tätä kisaa varten. Nyt vielä kisan alla on tehty ennakkohuoltoa ja tarkistuksia, Pohjanharju sanoo. Rallista Tomi Tukiaisella on SM-kultaa vuosilta 1999 ja 2001. Suomen MM-ralliin Tukiainen osallistui viimeksi 2011 kartturinaan Pekka Kärmeniemi . Mikä sai lähtemään mukaan vuosien tauon jälkeen? – Mikon kanssa päätettiin, että kun kerran on hyvä auto alla, niin lähdetään ajamaan. Tämä on hieno kisa. Parasta tunnelmaa, mitä kotimaassa on tarjolla, Tukiainen sanoo. – Halusimme ison haasteen, Pohjanharju sanoo. Tukiaisella ja Pohjanharjulla on tavoitteena Neste Rallissa ehyt kisa. – Tehdään tätä täysillä, mutta ei ole realistista sanoa, että lähdetään voittamaan. Realistinen tavoite on olla puolivälin kastissa, Tukiainen sanoo. Hyvä suoritus pohjustetaan tiimityöllä MM-sarjan kuljettajilla on tiimillinen huippuammattilaisia tukemassa niin kilpailijoiden kuin autojen kuntoa. Hyvä tiimi tukijoita ja sponsoreita on Tomi Tukiaisella ja Mikko Pohjanharjullakin takanaan, mutta panokset hieman pienempiä. – Me emme voi startata ihan täysillä. Tämä on kuin maraton, pitää huolehtia siitä, että pääsee loppuun asti, Pohjanharju sanoo. – Onhan tämä meille yksityiskilpailijoille vähän selviytymiskilpailu, Tukiainen toteaa. – Teemme tätä yrittäjäpohjalta ja palosta harrastukseen, Pohjanharju lisää. Ihan kuka tahansa harrastelijakuski ei kuitenkaan MM-rallissa starttiviivalle pääse. – Pitää olla tietty ajokokemus, lisenssit ja terveystarkastukset kunnossa, Pohjanharju sanoo. Tukiainen on tyytyväinen hyvään lähtönumeroonsa. Auton numero on 50, mutta lähtöpaikka 25 takaa hyvät olosuhteet. – Tiet ovat siinä vaiheessa vielä hyvässä kunnossa verrattuna siihen, mitä häntäpään lähtijöillä on edessään, hän sanoo. Ralli alkaa torstaina, mutta kilpailijoilla on paljon tehtävää vielä ennen sitä. Miehiä vielä verrytellään ja autoa säädetään tulevia kilometrejä varten. Maanantaina he pääsevät testaamaan kisaradalle. Suurimmat valmistelut on kuitenkin jo tehty. – Ensi viikolla ei voi enää muuta kuin munata koko homman, Pohjanharju lohkaisee. Aikaa menee auton ja miehien valmistelun lisäksi myös yhteistyökumppanien VIP-alueen rakentamiseen. – Tämä ei olisi meille mahdollista ilman yhteistyökumppaneita, Tukiainen sanoo. Ralliin osallistumista on mahdollistamassa tukijoukkoja, mutta ajotilanne on kahden miehen tiimityötä. – Kuski hoitaa ajamisen, kartturin vastuulla on ohjata lukemalla kuskin kirjoittamat nuotit ja kertoa, mitä reitillä on seuraavaksi tulossa. Kartturin pitää olla aina jo seuraavassa mutkassa, Pohjanharju sanoo. – Tässä ollaan melkein kuin toisessa avioliitossa. Molemmilla pitää olla asiaan halu ja tehdä tätä täysillä, Tukiainen sanoo. Urrian hyppyri antaa siivet Tänä vuonna MM-rallissa ajetaan viime vuoden tavoin Keuruulla Urrian erikoiskoe, jonka järjestelyistä vastaa Keuruun Urheiluautoilijat. Tukiaiselle se on yksi suosikkipätkistä. – Nopeavauhtinen pätkä, joka on näyttävä myös yleisölle. Varsinkin ison tien osuudesta ollaan puolet ajasta ilmassa. Yleisökin osaa hakeutua Urrian hyppyrin kohdille. Reitille mahtuu myös Hirvosen Mikon ulosajopaikka, jonka moni muistaa, Tukiainen sanoo. Urrian lisäksi Tukiainen nostaa lempikohdikseen MM-rallissa Kakariston risteyksen ja Harjun erikoiskokeen. – Nämä kohdat herättävät erityisen paljon fiilistä, ja väkeä on paljon paikalla, hän sanoo. Kartturina Mikko Pohjanharju ei juuri ehdi maisemia vilkuilla, sillä katse pysyy tiukasti paperissa. Suosikkikohtaa reitillä ei tarvitse kuitenkaan kauaa miettiä. – Maaliintulo on tietenkin se odotetuin kohta rallissa, hän sanoo.