Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Suur-Keuruun toimittajat soittavat keuruulaisille

Suur-Keuruun toimittajat soittavat melkoiselle joukolle keuruulaisia kuluvan viikon torstaina ja perjantaina. Kokoamme nimittäin kesäkuun alussa ilmestyvään lehden numeroon mittavaa tietopakettia keuruulaisesta elämänmenosta. Suurimman osan asioista olemme kaivelleet tilastoista; Suomessa nimittäin tilastoidaan ällistyttävän tarkkaan erilaisia arkisia asioita. Kaikkea kuitenkaan ei tilastojen syövereistä löydy. Niinpä kysymme suoraan keuruulaisilta itseltään joitakin asioita, muun muassa kulutustottumuksista ja lemmikkieläimistä. Se on tietenkin muistettava, että mitään absoluuttista totuutta keuruulaisista koosteemme ei kerro, mutta antaapa kuitenkin suuntaviittoja siitä, ketä ja millaisia me olemme. Samalla soittokierroksella on mahdollisuus antaa palautetta paikallismedialle. Puhelin voi pirahtaa sekä tilaajilla että heillä, jotka eivät lehteä tilaa. Odottelemme kiinnostuneena vastauksianne! Kiitos niistä jo etukäteen. Lauantaina Keuruun Museon Vinttigalleriassa aukeaa näyttely Elämänmenoa Keuruulla. Se on koottu Suur-Keuruun kuva-arkiston 1980-luvun kuvista yhteistyössä Keuruun Museon kanssa. Näyttely on esillä Vinttigalleriassa kesän ajan, ja suunnitteilla on, että sen jälkeen näyttely vielä kiertää eri paikoissa ennen kuin palaa kotiinsa Suur-Keuruun toimituksen tiloihin. Muistatko vielä, miten Ellu laskettiin vesille, tai miten himmelit pystytettiin? Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!