Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Tunnelmallista jouluista vocaljazzia – Mariah Hortans ja Mathias Sandberg -Duo konsertoi Kimarassa Keuruulla

Jazzlaulajatar Mariah Hortans ja kitaristi Mathias Sandberg konsertoivat marraskuun viimeisenä sunnuntaina kulttuuritalo Kimarassa Keuruulla. Keuruun konsertti on osa duon Christmas Jazz -kiertuetta, joka käy joulukuun loppuun mennessä kaikkiaan 39 paikkakunnalla Inarista Helsinkiin. Rauhalliseen, tunnelmalliseen, traditionaaliseen vocaljazziin paneutunut Hortans–Sandber -Duo on esiintynyt viime vuosina aktiivisesti Suomessa sekä tehnyt muun muassa kaksi kiertuetta Yhdysvalloissa. Keuruulla Duo vieraili viimeksi vuosi sitten. Mariah Hortans on koulutukseltaan laulunopettaja. Esiintymisien ja opetuksen lisäksi hän on viime vuosina myös toiminut kuoronjohtajana. Muun muassa Manhattan School of Musicissa New Yorkissa sekä Berklee College of Musicissa Bostonissa opiskellut jazzkitaristi Mathias Sandberg puolestaan on yksi Pohjanmaan eniten kysytyistä freelancemuusikoista. Georg Riedel, LaGaylia Frazier, Pierre Swärd, Jukka Eskola, Teppo Mäkynen sekä Manuel Dunkel ovat muutamia artisteja joiden kanssa hän on työskennellyt. Duon Christmas Jazz -konserttien ohjelma koostuu sekä Sibeliuksen, Händelin ja Schubertin klassisista joulusävellyksistä että perinteisistä pohjoismaisista joululauluista ja englanninkielisistä christmas carolseista. Musiikin uusissa sovituksissa kuuluvat duon tunnukseksi muodostuneet harmoniat, melodiset improvisaatiot ja svengaavat rytmit. Hortans–Sandberg -Duon Christmas Jazz -konsertti on kulttuuritalo Kimarassa Keuruulla sunnuntaina 24. marraskuuta.