Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Tykki pamahti hyvästiksi vanhalle koululle Multialla

Lauantaina Multian koulukeskuksessa elettiin juhlavia hetkiä, kun koulussa 50 vuotta sitten yläasteensa aloittanut ikäluokka piti luokkakokouksensa ja jätti tykin pamauksella jäähyväiset pian purettavalle opinahjolle. – Aloitimme Multian kokeiluperuskoulun yläasteella seitsemännen luokan syksyllä 1969. Joulukuun alussa valmistui uusi puoli, joka nyt on menossa purkuun. Mekin pääsimme jo kevätlukukaudella sinne hienoihin, uusiin tiloihin teknisen työn ja kotitalouden tunneilla, muistelee Pertti Mäkelä . Vuonna 1969 yläastetta aloittivat pääasiassa 1956 syntyneet nuoret. Luokkakokouksessa tästä 80-90 hengen ikäluokasta oli paikalla noin kolmannes. Ikäluokkaan kuuluu myös Markku Arvonen , joka on Rautpohjan tykkikerhoa ja toi luokkakokoukseen paikalle tykin, venäläisen kranaatinheittimen ja pienen kiväärin. Koulun tuleva purku aloitettiinkin luokkakokouksessa tykinlaukauksella yhteisten kouluvuosien muistoksi. Pertti Mäkelä muistaa, että seitsemäs luokka alkoi vanhan koulurakennuksen kellarikerroksessa, mutta uuden puolen valmistuttua heidänkin luokkansa siirtyi vanhalla puolella ylempiin kerroksiin. – Kahdeksannen syksyllä pääsimme mekin uudelle puolelle ja kyllähän ne tilat olivat uudet ja hienot meidän kaikkien mielestä. Siellä oli esimerkiksi kielistudio, muistelee Mäkelä. Multialla peruskoulu alkoi kokeiluna 1967, paljon aiemmin kuin Etelä-Suomessa. Ala-asteita toimi Multian seitsemällä sivukylällä, seitsemännelle luokalle kaikki tulivat keskustaan. Vuonna 1969 rinnakkaisluokkia kolme. Lauantain luokkakokouksessa kokeiluperukoululaiset vuodelta 1969 muistelivat menneitä ja vertailivat elämänmenoa Multialla ennen ja nyt.  50 vuotta sitten televisio oli Multialla joka toisessa talossa ja puhelin joka kolmannessa. Asukkaita oli kolme ja puoli tuhatta. Nyt heitä on tuhatviisisataa, autoja on enemmän kuin asukkaita, tietovisassa vertailtiin elämänmenoa ennen ja nyt.