Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit Verotiedot

Ei väkisin, mutta väsyttämällä – KeuPa HT nousi voittoon voittolaukauskisan viidennnessä parissa

KeuPa HT haki arvokkaan vierasvoiton Tampereelta, kun se kaatoi KOOVEEn voittolaukauskisassa 3–4 vl (1–1, 0–1, 2–1, 0–0, 0–1). Päätöserässä ottelu näytti vääjäämättömästi menevän kotijoukkueelle, mutta erän toiseksi viimeisellä minuutilla Janne Kumpulaise n ylivoimamaali vei ottelun jatkoajalle ja lopulta vieraiden voitonjuhliin. – Pelin asetetut tavoitteet täyttyivät, mistä olen tyytyväinen. Jos joskus on hieno voittaa, niin nyt se tuli tärkeään paikkaan, iloitsi Niko Eronen vieraspisteistä. – Rauhoitimme karvaamista kiekon menetyksen jälkeen ja pyrimme saamaan puolustuksen valmiiksi vastustajan hyökkäyksiä varten. Tässä onnistuimme tosi hyvin, sillä KOOVEE ei saanut aikaan yhtään ylivoimahyökkäystä, Eronen jatkoi. Vieraat vaikeuksissa omassa päädyssä Avauserä Hakametsän hallissa ei ollut mitään suurta jääkiekkojuhlaa. Ottelun tempo oli varsin rauhallista ja pelaaminen varovaista. KeuPa HT:llä oli pieniä vaikeuksia omalla puolustusalueellaan, sillä ylhäältä karvannut KOOVEE antoi painetta vierasjoukkueen puolustajille, jotka eivät päässeet avaamaan. Kotijoukkue pääsi laukomaan monta kertaa vapaasti aivan maalivahti Niko Parkkisen nenän edestä, mutta KeuPa-vahti napsi kiekot haltuunsa eleettömän varmasti. Keskialueen KeuPa HT joutui ylittämään jalalla, sillä KOOVEE tukki syöttösuunnat. Molemmat joukkueet istuivat kahdesti pikkukakkosen, joiden aikana jäällä ei maaleja nähty. Maalinteon aloitti kotijoukkue. KOOVEE sahasi poikittaissyötöillään KeuPa HT:n puolustuksen auki ja Lassi Korpela ampui yhdellä kosketuksella kiekon ohi Parkkisen. Riemu KOOVEEN vaihtoaitiossa ei kestänyt kuin 24 sekuntia. Seuraavassa vaihdossa Janne Kettunen riisti kiekon KOOVEEn hyökkääjältä keskialueella ja sai tökättyä pelivälineen Justus Mikkoselle . Mikkonen irtaantui muutamalla potkulla kiekon kanssa karkuteille ja ampui tarkasti takanurkkaan 1–1 -tasoituksen. KeuPa HT pelin kuskina toisessa erässä Toiseen erään KeuPa HT tuli hyvin latautuneena. Avauserästä puuttunut kiekonhallinta oli nyt vierasjoukkueen vahvuus, ja pelin painopiste pysyi pitkiä aikoja KOOVEEn puolustusalueella. Erän ensimmäinen puolisko oli tosin unettavaa kiekkoa, jossa maalivahdit pääsivät helpolla; tilanteet kuivuivat useasti harhasyöttöihin ja kiekonmenetyksiin. Erän ainoa osuma syntyi hieman yli ottelun puolen välin jälkeen. Oula Kuure sai jäissä syötettyä kiekon Valtteri Kakkoselle , joka kiersi KOOVEE-maalin. Takakulmalta lähtenyt syöttö tavoitti Aleksi Rutasen maalin edestä, josta miehellä oli helppo viimeistellä kauden kolmas maali. KeuPa HT:llä oli useita paikkoja lisämaaleihinkin, mutta liian lähelle maalia ajautuneista tilanteista ei osumia saatu. Päätöserä oli ottelun vauhdikkain. Kotijoukkue alkoi hallita pelitilanteita ja KeuPa HT joutui alkuminuuttien jälkeen puolustuskannalle. KOOVEE onnistui kahdella identtisellä maalilla nousemaan KeuPa HT:n ohi. Jimi Kurosen ja Otto Mäkisen takaylänurkkalaukauksilla peli näytti jo hetken ratkenneen KOOVEElle. Erän lopussa KeuPa HT pääsi kuitenkin ylivoimaan. Ylivoimakuvion päätteeksi kultakypärä Janne Kumpulainen löi irtokiekon verkkoihin, kun pelikelloon jäi aikaa 1.48. Jatkoajalla ottelu pysyi kotijoukkueen hallussa. KOOVEE hallitsi kiekkoa ja se rakensi tilanteita, mutta maalissa Niko Parkkinen piti yksiönsä puhtaansa. Voittolaukauskisassa neljä ensimmäistä paria törmäsi maalivahtien torjuntoihin. Viidennessä parissa William Mäkinen veivasi maalin edessä kiekkoa ja ratkaisi ottelun nostamalla mustan ylänurkkaan. – Toisessa erässä saimme hyökkäyspelimme kulkemaan, eikä olisi ollut kauhean väärin, vaikka olisimme saaneet siinä useamman osuman lisää. Erittäin tärkeä rankkarivoitto meille. Luja usko tekemiseen palkittiin lopussa, Eronen myhäili tyytyväisenä KOOVEE-KeuPa HT 3–4 vl. (1–1, 0–1, 2–1, 0–0, 0–1) 1.erä: 8.12 1–0 Lassi Korpela (Eero Savilahti), 8.36 1–1 Justus Mikkonen (Janne Kettunen) 2.erä: 31.42 1–2 Aleksi Rutanen (Valtteri Kakkonen-Oula Kuure). 3.erä: 44.39 2–2 Otto Mäkinen (Jimi Kuronen-Anton Ollikainen), 48.19 3–2 Kuronen (Mäkinen-Ollikainen), 58.12 YV 3–3 Janne Kumpulainen (Jesse Pelamo-Kettunen). Jatkoaika: maaliton. VL-kisa: 65.00 3–4 William Mäkinen. Rangaistukset: KOOVEE 3x2 min., KeuPa HT 4x2 min. Torjunnat: Eetu Mäkiniemi KOOVEE 4+9+3+1=17, Niko Parkkinen KeuPa HT 13+5+12+1=31 Yleisöä: 504.