Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Koronavirus Urheilu Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Blogit

Keuruulaisilla epäonnea avauspäivän sprinttikisassa

Vaihtelevassa säässä hiihdetyt sprinttikisat Keuruun 68:nsissa hiihdoissa Liikuntapuistossa tuotti karsinnoissa Kisailijoille pettymyksen, kun Eemil Helander ja Matti Aalto menettivät tasapainonsa ja kaatuivat omilla osuuksillaan. – Kaaduin viimeisessä mutkassa mahalleni, ja sauva meni poikki. Pari kertaa olin käynyt kokeilemassa radan, mutta kaatumiselle ei mahda mitään. Tämä oli ensimmäinen startti tälle vuodelle. Kilpaa olen hiihtänyt jo 30 vuotta, Helsingissä asuva Aalto kertoo. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. – Kaatumiseen meni minunkin sijoittumiseni tällä kertaa. Huomenna sunnuntaina 5. tammikuuta on uusi päivä ja uudet voimat ja mahdollisuudet, kertoo kolminkertainen SM-mitalisti Helander. Inka Reme ksen sijoitus oli 52. Petäjäveden hiihtäjäperheestä oleva Iiris Helander , joka hiihtää Ski Jyväskylässä, ei selviytynyt jatkoon. Kuoreveden Kärkeä edustava multialaishiihtäjä Sara Leppäsalmi jäi myös karsintoihin eikä hienosta suorituksesta huolimatta selvinnyt jatkoon. – Hirveältä tuntui hiihto tällä kertaa. Alusta asti menin täysillä, mutta välillä käy näin. Tänä talvena en vielä ole ollut sprinteissä, mutta hyvää harjoitusta tämä on, Leppäsalmi sanoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Sprintin tulokset M18_FA Miehet A-finaali: 1 Alexander Ståhlberg Norrvalla SkiTeam (2:53.23), 2 Leevi Vuorinen Skiteam 105 (3:00.88), 3 Iiro Uusitalo Valkeakosken Haka (3:01.16). Keuruun Kisailijoiden Onni Mäkelä oli sijalla 19 (2:58.35). MYL_FA Miehet A-finaali: 1 Marko Kilp Voru Ski Club (2:45.15), 2 Tino Stenman Ylöjärven Ryhti (2:46.02), 3 Karri Hakala Ilmajoen Kisailijat (2:48.37). Joona Mäkelä Keuruun Kisailijoista tuli sijalle 20 (3:02.20). Keuruun Kisailijoissa hiihtävä Pauli Mäkelä ei lähtenyt. N18_FA Naiset A-finaali: 1 Eevi-Inkeri Tossavainen Savonlinnan Hiihtoseura (2:39.98), 2 Iida Vuollet Kalajoen Junkkarit (2:40.45), 3 Johanna Udras Voru Ski Club. Keuruun Kisailijoiden Inka Remes sijoittui sijalle 52 (3:27.28). NYL_FA Naiset A-finaali: 1 Jasmin Kähärä Mikkelin Hiihtäjät (2:36.29). 2 Jennie Lindvall IF Åsarna (2:36.79), 3 Kaidy Kaasiku Ambla Sportclub (2:38.97). Sunnuntaina 5. tammikuuta FIS-hiihtojen viimeisenä kisapäivänä hiihdetään perinteiset väliaikalähdöt ja Hopeasompa-hiihdot. Edit. 5. tammikuuta 2020 kello 8.30. Poistettu lause ”selvitti itsensä karsinnoista finaaliin mutta jäi kilpailussa viimeiselle sijalle” sekä ”finaalin viimeiseksi”. Korjatut lauseet kuuluvat ” Inka Reme ksen sijoitus oli 52” ja ”Keuruun Kisailijoiden Inka Remes sijoittui sijalle 52 (3:27.28)”.