Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit Tulospalvelu

Vaalitulos oli odotettu–Marita Salenius on kiitollinen hienoista kokemuksista vaalikampanjassaan

Sininen tulevaisuus -puolueen eduskuntavaaliehdokas Marita Salenius Multialta toteaa vaalien hänen osaltaan menneen ennusteiden mukaan. – Meikäläisen äänimäärä on se, minkä 150 euron vaalibudjetilla saa. Tuon verran laitoin meidän yhteisiin mainoksiin jossakin lehdessä, kertoo Salenius. Saleniuksen kotikuntaan Multialle näitä lehtiä ei jaettu, ainoastaan Jyväskylän seudulle. – En tehnyt mitään omaa vaalityötä, vaan jaoin muiden esitteitä ja olin neljässä paneelissa. Kuitenkin sekä nämä että edelliset vaalit ovat olleet minulle hieno kokemus. Minkään ison puolueen riveissä en olisi päässyt sellaisiin paneeleihin ja tentteihin, joissa olen nyt ja viimeksi ollut, sanoo Salenius. Yksi asia jäi harmittamaan. – Sääli, että Siniset eivät saavuttaneet sitä kahta prosenttia äänistä. Silloin olisimme saaneet vähän puoluetukea. Marita Salenius sai eduskuntavaaleissa alustavan laskennan mukaan 37 ääntä.