Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Blogit

Matkalta enkelimuistoja – Laimi Leidenius taivalsi naisenergialla uranaiseksi

Professori Laimi Leidenius syntyi 30. heinäkuuta 1877 Kurinkan pappilan vinttikamarissa Mathilda ja Albert Leikolan esikoistyttärenä. Kurikkalaiset ystävät seurasivat pienen tytön kehitystä. Laina -sisaren muistiinpanoista löytyy teksti: ”Että flikkaanen lapsi lukoo nuan solokenansa. Poijaksi sen olis pitänyt syntyä, jotta olis pääsny papiksi ja aikaa myören piispaksi.” Isän papintyö vei perhettä seurakunnasta toiseen. Kurikasta he siirtyivät Perhoon. Täällä isä-Albert piti jonkin aikaa kotikoulua. Hän ei epäröinyt, vaan Laimi aloitti koulun Vaasan ruotsinkielisessä koulussa jo kielen tärkeyden takia. Kymmenvuotiaana Laimi siirtyi Jyväskylän tyttökouluun ja kirjoitti ylioppilaaksi 1897. Hän valmistui opettajaksi, mutta naisenergia halusi muuta. Laimi Leidenius aloitti lääketieteen opiskelun Helsingin yliopistossa. Opiskelun ja työn merkeissä vuonna 1913 hän oli lääketieteen ja kirurgian tohtori. Käytännön työ piti hänet arjessa, mutta opetustyö jatkui yliopistossa ja muissa opetuslaitoksissa ulkomaita myöten. Työssään hän löysi mielenkiinnon erityisesti naistentauteihin ja synnytysoppiin. Seurasi nimitys näiden alojen dosentiksi ja vuonna 1930 professoriksi. Laimi Leideniuksesta tuli alansa ensimmäinen naisprofessori Helsingin yliopistossa ja Pohjoismaissa. Laimi Leideniuksen uravalintaan ovat ehkä vaikuttaneet oman perheen surut. Äiti Mathilda ei ollut vielä 19-vuotias, kun Laimi syntyi. Jo 26-vuotiaana äiti oli menettänyt kuudesta pienokaisesta neljä. Professori Laimi Leideniuksen toiminta yhteiskunnassa oli monipuolista. Hän oli mukana monissa naisjärjestöissä. Hän ei ollut äänekäs touhuaja eikä tuntenut työssään syrjintää. Hän tuli tunnetuksi ”runsasajatuksisena” opettajana. Asiantuntemusta kysyttiin sosiaalisen uudistuksen alalla. Hän oli mukana työryhmässä, kun naistenklinikkaa suunniteltiin. Kätilön työ ja äitiyshuolto olivat hänelle sydämen asia. –  Lääkäri tarvitsee hyvät perustiedot, terveen maalaisjärjen ja lämpimän sydämen, toteaa professori Laimi Leidenius. Professori Laimi Leidenius kuoli 25. marraskuuta 1938, 61-vuotiaana. Hautakiveä vanhan kirkon kirkkotarhassa koristaa hellyttävä äiti-lapsipronssireliefi, jonka on tehnyt Aarre Aaltonen vuonna 1941. Matkalta enkelimuistoja -kulttuurikierros järjestetään Keuruun vanhassa kirkossa ja kirkkotarhassa keskiviikkona 30. heinäkuuta kello 17. Siellä kuullaan kirkkotarhan tarinoita, runoja ja musiikkia. Tällä kertaa teemana on äitejä ja uranaisia. Sinikka Valkola Kirjoitus on kunnianosoitus Laimi Leideniuksen työlle Lähteet: Kotiliesi 2. maaliskuuta 1977 fil.tri Anto Leikola Sisko-Liisa Hänninen – Kätilötyön vaiheita, Otava 1965 Ossi Poikonen, Keuruun kirkkoherra. ”Lääkäri tarvitsee hyvät perustiedot, terveen maalaisjärjen ja lämpimän sydämen.” Laimi Leidenius